Hurjaa! Nyt vaihtuu taas perhe tulevana lauantaina, joten ajattelin laittaa jotain postia tästä nykyisestä perheestä ja kertoa vähän enemmän millaista on ollut. Lisäksi joku kysyi, onko Perthissä oll...
Nyt on ollut kolmen viikon loma tässä välissä ja tänään oli taas ensimmäinen päivä koulussa. Kolmen ja puolen viikon päästä alkaa taas kesäloma. Mutta nyt hieman päivitystä lomasta ja year 11 leirist...
Sain muuten koululta lainaan saksofonin. Aluksi kun soittelin sitä säikähdin ihan kauheasti, kuinka huonosti soitto toimi. Onneksi vika oli tällä kertaa saksofonissa eikä minussa (selityksiä, selityk...
Huhhuh, leiri ja toinen on viimein ohi ja lomailtua on tullut nyt muutaman päivän ajan. Täällä on nyt siis kahden viikon loma menossa, jonka jälkeen jälleen viikon mittainen leiri ja sitten kolme ja ...
Ensinnäkin, opin miten saan ääköset näkymään. Toiseksi nyt teen tällaisen pikapäivityksen ja tästä lähtien päivittelen aina kun tapahtuu jotain ihmeellistä. Edelleenkin on ollut ihan huippua. Läske...
Maanantaina koulun alkaessa ei vieläkään tuntunut yhtää arjelta. Kaikki oli edelleen niin uutta ja hienoa. Maanantai oli kyllä hieman rankka päivä nousta ylos sängystä, sillä en ollut viikonlopun aik...
Tiistai aamuna, ensimmäisenä kouluaamunani, muutin ensimmäiseen hostperheeseeni Delicheille. Perheessä on hieman päälle viisikymppiset isä ja äiti, sekä 14-vuotias ja 16-vuotias poika, joisa jälkimmä...
Saavuin Perthiin keskella yota ja olin kauheissa univeloissani hyvin hemaisevan näkoinen. Yritän linkittää kuvan saapumisestani. Vastassa oli rotarykummini Glyn ja hänen vaimonsa Dianna. Oikea perhee...
Lento Singaporeen oli tosi hieno. Ensimmäinen lento oli pienen pieni Finnairin kone, joka lensi vain Koopenhaminaan asti. Koopenhaminassa paasimme sitten Singapore Airlinesin kyytiin ja vitsit oli lu...
You are no longer following . Undo?