Etsaaminen on jäänyt viime aikoina vähiin, kun ainoana "työkalunani" on ollut haponkestävä tussi, ja olen halunnut saada aikaan hivenen tarkempaa jälkeä kuin mitä paksuhkokärkisellä tussilla ...
Eilen illalla päättyi talven kestänyt työväenopiston jalometallikurssi, ja sen kunniaksi (lue: ei ollut mitään suunnitelmaa, mitä tehdä yhtenä iltana) tekaisin itselleni yksinkertaisen sormuksen - tu...
Jälleen yksi avainnauha - tällä kertaa metalliosat ovat hopeaa (karabiinilukkoa lukuunottamatta), kun aiemmat olivat hopeoituja. Toiveena oli vaaleaa ja vähän mustaa - toivottavasti tämä ei mennyt li...
Kaikkihan tietty muistavat tuon ihanaisen riipuksen, jonka vastikään ostin. Pidin sitä ensin piina-ketjussa killumassa, mutta koska vaihtelu virkistää, halusin vähän muutakin välillä. Ja nimenomaan v...
Tämä avain-/henkilökorttinauha on ollut valmiina lähes kaksi viikkoa, ja tänään vihdoinkin sain kaivettua kameran esille päivänvalon aikaan! Vääntelin joukkoon pari hopeoitua hässäkkää vaihteluksi ki...
Täällä sitä vaan on viimeiset viikot toivoteltu hyvää joulua, vaikka siitä on jo pitkän pitkä aika, kun joulua vietettiin. Kevyesti aikaansa jäljessä tämä blogi. :( No, tässä on tapahtunut vähän kaik...
Hyvää ja rauhallista joulua -- Merry Christmas -- Frohe Weihnachten -- God jul
Tein vanhan koulukaverin vaimolle avainnauhan, kun hän ihasteli tuota edellistä tekemääni. Tämän tosin tein hopeoiduista metalliosista, kiitos hopean maailmanmarkkinahinnan. :( Pelkästään hopeinen ma...
Ystävä tilasi itselleen avainnauhan, muuten sain vapaat kädet, mutta värisävytoiveen ystävä esitti. Violettia, purppuraa... Muutaman viikon haudoin ajatusta, ja tuntui, etten saa mitään aikaiseksi. E...
Opiskelukaverin tytär oli katkaissut Hello Kitty -rannekorunsa ensimmäisenä koulupäivänä, ja minä lupasin tehdä tytölle jonkinlaisen korvikkeen. Tässä se nyt on. Prinsessa (7 v) oli ylen tyytyväinen ...
Viimeinkin se on valmis - poncho nimittäin! Kyllä sitä kauan aikaa tulikin väsättyä. No, laskettakoon puolustuksekseni, että kesäkuukausina en neulonut silmukkaakaan, joten periaatteessa tähän käytet...
Energinen pikkuserkkuni ilahdutti mua tilaamalla multa neljän ohuen rinkulan setin sormeensa - tässä ne nyt on. Kuvasta huomaamme, että ihan kaikkea ei ehkä kannaittaisi kuvata makrolla, sillä makro...
Kannoin Keskiaikaismarkkinoilta ostamaani ristiä tavallisessa hopeaketjussa, ja se alkoi tuntua tylsältä - jouduin siis tuunaamaan ripustussysteemiä jo aiemmin tuunatulle ristille. :) Ristin seuraksi...
Amalia oli muistanut mua ylläolevalla "Sunshine Award" -tunnustuksella - kiitos, muru! Tunnustuksen mukana tuli pari velvoitetta - on vastattava muutamiin kysymyksiin, sekä jaettava tunnustus...
Nämä pitkät korvikset on tehty Carpe Diem -rukousnauhan kaveriksi. Pituutta näillä on noin 7,5 cm + koukku. Nämä päässevät mahdollisesti viikonloppuna Ruisrockiin heilumaan. :)These long ear rings ar...
...ja tuunasi sitten mieleisekseen.Kuluneena viikonloppuna (to-su) Turussa oli keskiaikaiset markkinat, ja totuttuun tapaan siellä täytyy pistäytyä. Kaikkea ihanuutta, tarpeellista ja turhaketta, sie...
Koruilijaystävät aloittivat yksin ja yhdessä 101 korvisparin projektin, jossa kunkin on tarkoitus todellakin tehdä 101 paria korviksia. Aikarajaa eivät asettaneet, joten liittyminen houkutteli jonkin...
Muistaakseni se oli viime vuonna, kun ostin CDn "Kaunis minä", vaikkakin tuo CD oli julkaistu jo vuonna 2008. No, minähän olen tunnetusti harkitsevainen luonne... Joka tapauksessa kuuntelin u...
Lauluja oli lapsuudessani monia - lastenlauluista suosikkini oli laulu, jossa lauletaan sammakosta äidin kasvimaalla. Kuitenkaan en valinnut sitä tähän, sillä aihetta pohtiessani mieleeni nousi muist...
Eppu Normaali: Jackpot
Tunnustetaan. Ei minusta muusikoksi ole, ainakaan näillä taidoilla. Lapsena viulunsoitonopettelu katkesi siihen, ettei isäni jaksanut kuunnella aloittelijan "sahaamista". Pianotunneilla oli a...
Jos olis piano, ja jos osais soittaa... Tämän haluaisin osata. Se vaan on mielestäni kaunis, ja nimenomaan pianolla.Beethoven: Für EliseIf I only had a piano, and if I only could play... This is what...
Tälle ei ole selitystä, tämä vain saa mut nauramaan.Gorillaz: Clint EastwoodNo story behind this, this just makes me laugh.
Itseasiassahan mulle ei tule hautajaisia, joissa soittaa musiikkia. Ei sen takia, ettenkö muka kuolisi (tottakai kuolen jonain päivänä!), vaan sen takia, etten halua mitään hautajaisia mulle järjeste...
Alunperin tämän päivän aihe oli biisi, jonka haluaisin soitettavan häissäni. Koska tuosta tapahtumasta on jo yli kymmenen vuotta, niin se ei ole enää kovin ajankohtainen. Siispä päädyin modifioimaan ...
Ei voi tämä nainen olla enää allapäin ja murheissaan, kun tämän biisin kuulee.Lisäksi juuri tässä videoversiossa on mielestäni aika osuva Shanian oma alustus.Shania Twain: Up!I just cannot be sad and...
Tämän artistin CD:n sain ystävältäni aikana, jolloin olin itse kaikkea muuta kuin onnellinen. Ehkäpä juuri siitä syystä tykkään kuunnella tätä nykyisin, kun tunnen oloni iloiseksi ja onnelliseksi. Ka...
Pahimpaan teiniangsti- ja teinikiukutusaikaan tuli kuunneltua paljon raskasta musiikkia - se tuntui jotenkin helpottavan pahaa oloa. Tuon ajan peruja lienee edelleen se, että oikein suuressa ketutuks...
Kun ensimmäisen kerran kuulin tämän biisin, olin heti myyty. Biisi puhukoon puolestaan, minä en pysty sitä sanoin kuvailemaan, on se niin hyvä. Kuten koko albumi.Duffy: MercyWhen I first time heard t...
Harmi, ettei suomalaisilla radiokanavilla juuri soiteta saksankielistä musiikkia (Rammsteinia ei lasketa), sillä tämän haluaisin kuulla radiosta. Tai lähinnä saattaa sen suomalaisen yleisön tietoisuu...
You are no longer following . Undo?