Miru-kissa lähti koirien kanssa lenkille ja Jari sai tallennettua kameralle hauskoja kuvia, kun Lysti haastaa Mirua leikkiin. Tuo Lystin ilme on kyllä auspaimaisen lystikäs Naurava Lysti Ja sitten tu...
Näköjään tuo kuukausi vierähtää näiden kirjoitusten tai päivityksien välille. Vaikka on mielessä ollut, että nyt pitää päivitellä asioita blogiin, niin sitten tuleekin jotain muuta tekemistä eikä vii...
Jeee...Viime sunnuntain KAS:in kisoissa Piritta juoksi ja otti riskejä Pummin kanssa ja tuloksena oli nollarata ja toinen sija ja sen myötä ensimmäinen Serti agilityssä Eli samalla lähti Pummin AVA...
Perjantaina 17.2. tuli 3-vuotta täyteen siitä, kun Kitka synnytti viisi ihanaa pentua, Hilla, Dixie, Lysti, Pummi ja Kawa Rapsutuksia vielä tätäkin kautta kaikille ! En ole ehtinyt onnittelusoitt...
Jälleen yks vuosi on eletty... vuodesta 2011 ei ole pahemmin valittamista. Välillähän tuo "tökkii", mutta sehän kuuluu elämään.... Mutta enimmäkseen on mielessä hyvät asiat, varsinkin noiden...
Päivitetäänpä tuloksia ! On ollut hieman muuta mielenpäällä, niin tämän blogin päivittäminen on jäänyt, vaikka hienoja tuloksia on kasvateilta tullut lähinnä agilityn puolelta "jatkuvasti"...
No niin, aikaa on sitten taas vierähtänytkin viime kirjoituksesta, kun niitä "pippaloita" on pitänyt kierrellä... Eli aloitetaanpa vaikka siitä paimennusleiristä Kuttukuussa. Nyt kun menin ek...
Ja taas vähän tuloksia... Käytiin lauantaina Keminmaassa Kawan kans agilitykisoissa ja mehän napattiin siellä nollavoitto kakkosissa ja saatiin Luva ja Serti Kontakteilla Kawa "himmaili" j...
Tässäpä muutama kiva tulos viime viikolta. Kuten tuossa jokunen aika sitten kirjoittelin, niin Piritalle jäi sitä "nälkää" vielä kilpailla Pummin kanssa Mejä-kokeessa eli verijäljellä. No ei ...
Vuodet menee niin nopsaan.... varsinkin silloin, kun tietää, että edessä on vähemmän vuosia kuin takana... Tänään tulee sitten kunnioitettavat 9-vuotta täyteen Namikin pennuilla. ONNEA ja Halauksia ...
Nyt kun helteet ovat toistaiseksi takanapäin, jaksaa olla tietsikankin äärellä ja päivittää kuulumisia Helteillä ei tahdo ajatus oikein kulkea (jos se nyt joskus kulkee...! ). Lomaa on ollut ja s...
Hohhoijaa... onpa tuota aikaa taas vierähtänyt siitä, kun tänne viimeksi kirjoittelin. Kitka täyttää kuukauden päästä jo 9-vuotta, joten kävimme muutama päivä sitten Veteraanien Terveystarkastuksesss...
Viikonloppu meni OKK:n agilitykisoissa. Lauantaina oli ykkös- ja kakkosluokkalaisten startit. Minä olin ilmoittanut Kawan hyppärille ja yhdelle agilityradalle. Niin ja luokkahan oli se, mikä se nyt o...
ONNEA Pummi, Hilla, Dixie, Lysti ja oma Kawa, 2-vuotta sitten synnyitte ! Siinä se taas yksi vuosi on mennyt, jälleen kerran niin nopeasti taakse katsottuna... ja Kitkan pennut varttuneet kohti "...
Viikonloppuna oli OKK:n kisoissa kolme starttia kaikille luokille. Tuomarina oli Rauno Virta, joka oli kyllä tehnyt aikas "kinkkisiä" ratoja, tiukkoja käännöksiä ym "jekkua", myöskin ...
Eilen sitten oli meillä Kawan kanssa ihka ensimmäiset kisastartit agilityssä. Kisat käytiin Kemissä ja siellä oli kolme starttia molempina päivinä kaikille luokille. Minä ilmoitin Kawan vain laua...
Hyvää vuoden jatkoa kaikille ystäville, jotka sattumoisin eksyvät lukemaan tätä minun blogia (nykyäänhän "fiksut" ihmiset kirjoittavat KAIKKI tekemiset facebookkiin...) ! No minä en tahdo eh...
Laitanpa muutaman syksyisen kuvan Kawasta. Olimme tässä taannoin Raahessa vierailemassa hakutreeneissä, ja Timo nappasi muutaman sateisen kuvan treenien jälkeen. Nyt on sitten hakutreenit jätetty ta...
Laitetaanpas tänne nyt tuloksia Ensiksi terveystuloksia: Kawa kävi kuvauttamassa 26.8. lähes koko kroppansa ja tulokset tuli tänään eli lonkat A/A , Kyynärät 0/0, Polvet 0/0, silmät tarkastettiin...
Viime viikolla oli sitten se odotettu paimennusleiri Kuttukuussa. Vaikka mieli oli sinne lähtiessä vähän sekava, en tosiaankaan ollut kovin innoissani koko paimentamisesta. MUTTA mielihän on nyt a...
Heinäkuun helteet piti ulkona, joten eipä paljon ole aikaa vietetty koneen ääressä, mutta nyt on sateinen päivä, joten päivitelläänpä heinäkuun tapahtumia. Mippe kävi Dixien ja Texasin kanssa viikonl...
Eilen tapasin sattumalta meidän "PÄÄhovikuvaajan" Juha Lehtikankaan kameroineen ja otettiinpa Kawasta sitten uudempi PÄÄkuva Kuvassa näkyy selvästi Kawan kirjavan viekkaat silmät. :) No aika viekas ...
Tässäpä pari talvista kuvaa 1- vuotiaista Pummista ja Dixiestä. Kiitos Piritta ja Mippe kuvista ! Kawasta en ole ottanut nyt uusia kuvia, kun se on nyt "karvaton allinaustralianpaimenkoira" Pummi-...
SYNTTÄRIONNITTELUT ja Halauksia 1-vuotiaille PUMMIlle, DIXIElle, HILLAlle, LYSTIlle ja tietty KAWAllekin !!!!! Että Kitkan ja Texasin pennut jo vuoden vanhoja...vastahan ne syntyi... ! Siinä se...
Viikko sitten käytiin Kawan kanssa Kajaanissa näyttelyssä. Olin jo monesti ehtinyt ajatella, etten lähde sinne, vieläpä silloin sunnuntaiaamuna... Mutta Hanna sai houkuteltua, kun oli menossa sinne M...
Toivotaan, että meillä kaikilla (ennenkaikkea kasvateillani ja heidän omilla ihmisillä) on hyvä vuosi edessä ! Joulu meni meillä rauhallisesti sairastellessa... Kawallehan tuli pari päivää sen Mes...
You are no longer following . Undo?