Saanko esitellä: Jyväskylän suurin pizzataksi! Kyllä vain. Se on Jyväskylän Liikenteen bussi pysäköitynä kevytväylälle siksi aikaa kun kuljettaja on syömässä tai noutamassa pizzaa viereisestä pizzeri...
Vinkkinä blogini lukijoille: Kevään ehdottomasti hienoin pyöräilytempaus eli Cyclonomics-sivusto on nyt avattu. Kyseessä on Nishikin sponsoroima projekti, jonka päämääränä on edistää pyöräilyä innost...
Pyöräilyviikon valtakunnallista päätapahtumaa vietettiin lauantaina Jyväskylän kävelykadulla kylmässä ja sateisessa säässä, mutta siltikin hyvässä tunnelmassa. Tässä joitain kuvia avajaisista. Pyöräi...
En voi olla kuin tyytyväinen, kun katselen keväisiä väyliä. Pyörät on kaivettu varastoista ja junioreitakin on liikkeellä kiitettävästi. Yhtä asiaa olen vain harmitellut: monikaan ei osaa säätää ja p...
Siinäpä haastetta kerrakseen, kun aloitetaan suuria rakennusurakoita ja liikenne pitäisi saada jotenkin toimimaan niiden yhteydessä. Valitettavan usen käy niin, että autoliikenne saa suunnittelussa e...
Tähän väliin yleisluontoista höpinää asiasta ja sen vierestä. Muistanette taannoin, kun pohdiskelin blogin Facebook-sivua. Ei tullut sellaista, mutta nyt minua voi seurailla Twitterissä. Vink-vink va...
Harrastuksissa mukana kulkee jos jonkinlaista elektroniikkaa, joka ei useinkaan tykkää kosteudesta tai liasta. Haasteena on suojata laitteet ja samalla säilyttää edes jotenkin niiden käytettävyys. Hy...
Voi sentään. Pyörävajasäilytys maksoi kaupunkipyörälle kaksi katkennutta pinnaa. Maasturin vapaarattaasta kuului puolestaan ikävää rahinaa. Kummatkin polkupyörän vaivoja, joita en osaa itse korjata k...
Kukas se sanoikaan, että autoilu on nykyään kallista? Ai tosiaan, kaikki. Tankin täyttäminen on konkreettinen esimerkki maailmankaikkeuden pyrkimyksestä tasapainoon: säiliö täyttyy, tili tyhjenee. Hu...
Kaksisuuntaisen pyörätien lisäkilpi. Tuo silloin tällöin nähty kilpi, jossa kaksi pyöräilijää näyttää ajavan pian nokkakolarin. Tulkinta tämäkin, mutta on kilvellä ihan tarkoituskin. Sitä käytetään k...
Tässä se tulee: tämän vuoden loskasta kertova päivitys. Mutta yritän keksiä vanhasta aiheesta jotain uutta sanottavaa. Kiitetäänpä ensiksi autoilijoita. Kiitos, kun ette esittäneet minulle torvikonse...
Edellisessä blogimerkinnässä kirjoitin siitä, miten laadukkaalla talvikunnossapidolla voidaan vähentää jalkakäytävällä pyöräilyä. Aihepiiristä tuli mieleeni tapaus kesältä 2011, kun jalkakäytävällä p...
Jyväskylässä pyörätiet ja jalkakäytävät on jaettu kiireellisyysluokkiin talvikunnossapidon osalta. Tämä on hyvä asia, sillä tehokas talvikunnossapito on elinehto talvipyöräilylle. Joissain paikoissa ...
Keskisuomalaisen autot ja liikenne -liitteellä on meneillään autotietämystä mittaava kilpailu. Itsekin vastauksia kovasti pohdiskelin. Ohessa joitain mietteitä. Helpoimpia taisivat olla kysymykset, j...
Joulukuun lopussa kysyin teiltä, pitäisikö blogilla olla oma sivu Facebookissa. Olen pitänyt itseäni jännityksessä, enkä ole vilkuillut avoimen kyselyn tuloksia. Nyt kun lähes kuukausi on kulunut ja ...
Oikeastaan ainoa ikävä asia talvipyöräilyssä on se, että sormet ja varpaat meinaavat paleltua pidemmillä ajeluilla. En ole erityisen arka kylmälle, mutta silti lisälämpö olisi hyväksi jo pikkupakkase...
Tässä postauksessa aion rohkeasti todistaa vain kolmella kuvalla, miksi talvipyöräilyä parempaa ei ole. Olkaa hyvä, ja klikkaamalla isommaksi.
Onpa taas osunut silmiin hauskoja rekisterikilpiä. Tänään tuli vastaan Mercedes-Benzin E-sarjalainen, jonka tunnus oli räväkästi XXX-1. Olisipa kerrassaan hauskaa tietää, mihin kirjaimet viittaavat. ...
Mietiskelin joulunpyhien aikaan, että kannattaisikohan blogille pistää pystyyn myös Facebook-sivu. Ajatuksena olisi, että blogia lukevat fb-käyttäjät saisivat sitä kautta kätevästi tiedon uusista blo...
Tämän vuoden joulutervehdyksessä pitää kiittää hyvästä ja jopa yllättävästä palvelusta. Lähtö joululoman viettoon tapahtui varsin mukavissa tunnelmissa, kun Savonlinjan kuljettaja jakoi suklaakarkkej...
Olen syksyn aikana huomannut, että jotkut jyväskyläläiset pyöräilijät ovat alkaneet rimputtaa soittokelloa ajaessaan alikulkuihin. Yleensä sellaisissa paikoissa, jossa alikulkuun ajetaan jyrkän mutka...
Aiemmassa jutussa jo vihjasinkin, että pyöräkalustoon on tullut uusi jäsen. Uusi tulokas on muodokas, tehokas, (suhteellisen) kevyt ja sillä pääsee minne tahansa. Siltä ainakin asfaltilla ajamiseen t...
Onpas Jyväskylän Asemakadulle tullutkin loistavia pyöräparkkeja! Remontin yhteydessä on asennettu uusia pyörätelineitä ja nyt tarjolla on varmaankin kaupungin laadukkainta pyöräpysäköintiä. Telineet ...
Pari vuotta sitten fillareiden ajovalojen markkinoilla tapahtui muutos, kun Magicshine-tuotemerkki hämmästytti polkijoita valotehollaan ja suhteellisen halvalla hinnallaan. Joku tuomitsi lampun piraa...
Elokuun alussa kirjoittelin tyytyväisenä, kun osa pyöräilijöille vaarallisista vinottaisista pysäköintiruuduista poistettiin Kauppakadulta. Nyt tyytyväisyys on hiukan vähentynyt, sillä autojen pysäkö...
Syyslomavierailu synnyinkaupunkiini Varkauteen poiki muutakin kuin reilut sata kilometriä maastopyörän mittariin. Olimme nimittäin suunnitelleet jo keväällä Warkauden Lehden toimittajan kanssa pientä...
Tulipa pitkästä aikaa ajeltua autolla pitempää matkaa, kun piipahdin yhden yön ”syyslomareissulla” pääkaupunkiseudulla. Kokosin tähän artikkeliin lyhyitä ajatuksia ratin takaa. Syksystä Seurasin läht...
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) kertoi ensimmäisessä lehdistötapaamisessaan, että tieliikenteen promillerajan laskemisella on laaja kannatus, ainakin virkamiestasolla. Kysymys promillerajan la...
Helsingissä keskiviikkona sattunut pyöräilijän menehtymiseen johtanut onnettomuus on nostattanut keskustelua pysäköityjen autojen ohittamisesta pyörällä. Kyseinen onnettomuushan tapahtui, kun pyöräil...
Jos liikennemerkeistä voi löytää varsinaisia taideteoksia, niin taiteellinen sielu osaa kyllä muokata väliaikaisen suojatien ajoratamerkinnöistäkin hieman erilaisia… Merkinnät on bongattu eloku...
You are no longer following . Undo?