Olen kyllästynyt pelkkään mustaan, harmaaseen ja ruskeaan. Piristykseksi tein itselleni kirkkaan vihreän pipon, joka sopii hyvin uusien punaisten housujeni kanssa. Päivitin samalla hieman ohjetta.
Synnytyksestä on nyt jo reilu puoli vuotta, enkä ole harrastanut juuri mitään liikuntaa. Silloin kun saan “vauvavapaata” tapaan mielummin ystäviä, käyn syömässä ravintolassa, shoppailemas...
Suomessa puhutaan paljon siitä, että yrittäjyyteen ei suhtauduta täällä tarpeeksi myönteisesti. Esimerkiksi ranskaksi ja englanniksi yrittäjä kääntyy “entrepreneur” (entreprendre) eli jok...
Tässä aloittelijalle tai kärsimättömälle neulojalle ohjeet super nopealle ja helpolle kaulahuiville. Ohjeet muunnettu täältä. Lanka Polaris 2 kerää (tai kaksinkertainen Eskimo) ja pyöröpuikot kokoa 1...
Luin äsken artikkelin siitä, kuinka käsityön antaminen lahjaksi voi olla rikos, jos käsityön ohje on mallisuojattu eli sitä saa valmistaa vain omaan käyttöön. Verkko on pullollaan kaiken maailman käs...
Olen pitkään halunnut tehdä meikkipostauksen, mutta olen ajatellut, että se olisi noloa. Nyt kun kuitenkin blogini on anonyymi (Google tosin on eri mieltä), niin ajattelin nyt kuitenkin rohkaistua ja...
Kätevä emäntä teki vaunusuojan lisäksi laukun! Vaunusuojan kaavan tein suunnilleen vaunujen kuomun mitoilla. Suojassa kaksinkertainen kangas on ommeltu oikeat puolet vastakkain ja sitten käännetty re...
Päätin joku aika sitten muuttaa tämän blogin nimellisestä anonyymiksi, mutta Google ei näköjään unohda, sillä minun nimellä googlettaessa tulee ensimmäisenä tuloksena edelleen tämä blogi. En vain ymm...
Kokeilin tehdä pussukan Hipun ohjeilla. Hieno tuli, kiitos ohjeista! En muistakaan, että olisin ikinä ennen ommellut mitään, mihin tulee vetoketju. Teen näitä varmaan lisääkin eri kankailla, kun olen...
Tässä muutamia linkkivinkkejä tuoreille äideille tai äitiyteen valmistuville. Lastenvaunut: www.huuto.net Ihan oikeasti ei kannata ostaa uusia. Ostimme ensin uudet hienot Brio Got, mutta minulta meni...
Minulla on ollut vaunujen suojana vain harso ja olen etsinyt hieman parempaa hienoa vaunusuojaa kaupoista sellaista löytämättä. Kurtiksella on ihan kivoja vaunusuojia, mutta ei juuri sen väristä, kun...
Kirjoitin aiemmin, että minua huolestuttaa mineraalimeikkien pöllyäminen. Seuraavalla tavalla levitettynä ei pöllyä: Meikkivoide (=jauhe) levitetään kostealla meikkisienellä. Suosittelen käyttämään s...
Tämäkin on tuosta Brigitte Readin “Supersuloiset maskotit” -kirjasta.
Olen nyt käyttänyt mineraalimeikkejä reilun vuoden ajan ja olen ollut niistä erittäin innoissani. Käyttämiäni merkkejä ovat Lily Lolo ja Sassy Minerals ja tilaan siis meikkinä suoraan heidän sivuilta...
Tein tämän minun vauvalle, kun se on niin ihastunut neuvolasta saatuun hymynaamakuvaan, niin ajattelin, että se saattaisi tykätä myös tästä. Tätä en tehnyt mistään ohjeesta vaan ihan vain improvisoin...
Tein tämän joskus sata vuotta sitten. Taide-sivulla on ollut väärään videoon johtava linkki, joten huvikseni laitoin postauksen.
Tänään aukesi Cubus-niminen kauppa Helsingin Forumiin. Samainen putiikki löytyy myös Isosta Omenasta, Myyrmannista ja Raision Myllystä. Kävin piipahtamassa kaupassa ja ihan kivalta näytti, aika saman...
Sain tällaisen amigurumin valmiiksi. Tässä oli yllättävän paljon hommaa eikä tästä nyt tullut ihan mallinsa näköinen… Ohje siis Brigitte Readin “Supersuloiset maskotit” -kirjasta si...
Minua aina ihmetyttää ihmiset, jotka eivät saa graduaan tai diplomityötään tehtyä. Miksi jättää monien vuosien opiskelusta tutkinto hankkimatta lopputyön takia. Olen pohtinut, että kenties tämä johtu...
Ensi yönä alkaa yleisurheilun MM-kisat ja olen aivan innoissani! Jos jääkiekon MM-kisojen loppupelejä silloin kuin Suomi on mukana ei lasketa, niin yleisurheilu on ainoa urheilulaji, josta olen penkk...
Kävin eilen Iso-Roobertinkadun Hobbybooks-kaupassa ja keksin itselleni uuden harrastuksen: Amigurumien teko!!! Meidän vauvalle ei sitten tarvitse ostaa leluja. Ostin Bridgette Readin “Supersulo...
Olen jo pitkään halunnut aloittaa meditaation harjoittamisen, mutta en vain kerta kaikkiaan ole saanut aikaiseksi. Hassua, koska eihän meditointi oikeastaan vaadi mitään, siinä ei tarvitse tehdä mitä...
Perustin tämän blogin alunperin, kun etsin töitä digimedia-alalta. Tarkoituksena oli kertoa itsestäni ja osoittaa ja toisaalta myös kehittää asiantuntemustani ja osaamistani. Olin erityisesti panosta...
Katsoin äskettäin Elokuu-nimisen elokuvan. Ihan mukava elokuva katsoa, mutta lopussa olin pettynyt ja hämmentynyt. Mikä oli elokuvan pointti? Kultalusikka suussa syntynyt suomenruotsalainen abiturien...
Minusta tuli äskettäin äiti ja olen raskauden ja äitiyden myötä “joutunut” tutustumaan suomalaisiin vauva-aiheisiin keskustelupalstoihin. Googlettamalla keskustelupalstat nousevat usein a...
Olen viettänyt kaikki lapsuuden ja nuoruudenkin kesät maalla eläinten kanssa ja heinäpelloissa, mutta ikinä ei ole punkki purrut. Kunnes toissa kesänä sitten ensimmäistä kertaa elämässäni punkki puri...
Sosiaalinen media -aiheen käsittely on alkanut oksettaa minua. Olen saanut yliannostuksen. Olen kyllästynyt kaiken maailman sosiaalisen median asiantuntija-artikkeleihin ja jauhamiseen. Verkko on sit...
On naisia, jotka eivät ymmärrä, mitä järkeä käyttää meikkiä (koska niillä itsellään on täydellinen iho ja selkeät piirteet). Niitä, jotka eivät ymmärrä, miksi jotkut vahingoittavat hiuksiaan suoristu...
Sain eilen sähköpostin muiden alumnien tavoin Financial Timesilta, jossa minua pyydettiin arvioimaan Aalto Ylopiston Kauppakorkeakoulua. Tietoja käytetään ‘Masters in Management 2011 rankings’ -lista...
Et enää seuraa blogia . Kumoa?