Tänään käytiin Petsie-lenkillä Aavarannalla. Netta tosin ei oikein välittänyt leikkiä muiden koirien kanssa, vaikka sille olisi nyt ollut seuraakin. Netta ei oikein ehtinyt lämmetä, eikä Netta pidä s...
Eilen oltiin pienellä shelttiporukalla vähän treenaamassa. Alkuperäinen tarkoitus oli treenata tokoa. Aluksi tehtiin koirien kanssa pieniä omia juttuja ja sitten tehtiin ohitusharjoituksia kahdeksikk...
Eilen suunnattiin sitten autolla Kajaaniin. Jostain syystä Netta alkoi täristä, kun auto pysähtyi esimerkiksi ABC:lla WC-tauon takia. Netta pääsi jällee näkemään tuttua Mokka-koiraa. Iltalenkillä Net...
Tänään suunnattiin Joensuuhun Mehtimäen parkkihalliin vuoden ensimmäiseen mätsäriin. Ulkona ei onneksi ollut kovin kylmä, mutta kyllähän siellä hallissa taisi tulla kylmä itse kullekin. Tultiin Netan...
Kuulin, että Tokmannilla on koiran mantteleita ja niin suuntasin tänään sinne. Ostin Netalle manttelin, jonka selänpituus on 50 cm. Hintaa manttelilla oli 21,90 euroa. Olen aina vähän epävarma noiden...
Taitaa olla yleisesti aika koirablogeissa kertoa, mitä tänä vuonna on tapahtunut. Niinpä saatte lukea sepustuksen tästä vuodesta sekä ensi vuoden tavoitteista, koska kaikki muutkin niin näkyvät tekev...
Lähdin Netan kanssa tiistaina yhdeksältä Joensuusta bussilla kohti Kajaania. Bussikuski ei ottanut Netasta maksua. Onnistuin sitten Netan kanssa hakeutumaan penkille, joka oli aivan takaoven vieressä...
Idea joulukalenteriin taisi lähteä eräänä päivänä koulussa. Yhtäkkiä keksin, että Netan blogiinhan voisi tehdä joulukalenterin. Aloin listata ideoita ja suunnitella testejä. Kaikki alkuperäiset ideat...
...ainakin Netalle. Netta nimittäin sai joululahjaksi Helsinki Winneristä ostamani Best Friendin lahjapussin. Hintaa sillä oli 5 € ja pusseja oli ainakin kahdenlaisia. Valitsin pussin, jossa on leijo...
Hyvää joulua kaikille, jotka tätä blogia juuri nyt sattuvat lukemaankaan! Joulukalenteri on nyt tältä vuodelta ohi, mutta ehkä ensi vuonna palaillaan taas joulukalenterin pariin. Kertokaa ihmeessä, m...
Lahjaideoita koirallesi - herkut - puruluut - aktivointipelit - lelut - pannat - valjaat - taluttimet - vaatteet (esimerkiksi lämpöman...
"On aika piristyä! Joulu vain lähenee ja lähenee!"
Koiramainen leffamaratoni Talvipäivän piristykseksi! Asiaankuuluvat herkut & muut tarpeelliset - karkkia - sipsejä - maissinaksuja - maissilastuja - porkkanapa...
"Kohta alkaa jo tulla lahjoja!"
"Ei ole enää kauaa aikaa, kun pääsee jouluherkuille!"
Testi Miten paljon tiedät Netasta? 1. Milloin Netta on syntynyt? a) 10.3.2010 b) 24.4.2010 c) 23.4.2010 2. Mistä Netta haettiin? a) Helsingistä b) Joutsenosta c) Lap...
Tänään oltiin Netan kanssa Koirakoulu Napakan agilitypäivässä Napakan hallilla. Aikaa oli tunti (klo 11-12) ja aika kului hyvin nopeasti. Aluksi kerrottiin kepeistä ja vähän puomista, sitten alettiin...
"Milloin saa alkaa koristella?"
Netan pikkujoulusuunnitelma 1. Tunnelma Huoneeseen olisi syytä raivata tilaa. Väreillä ei ole niinkään väliä. Jos kuitenkin haluaa tunnelmaan sopivia värejä, voi turvautua punaiseen ja vihreään. T...
"Tuntuu, kuin joulu ei ikinä tulisi"
Netan ja omistajan toivelistat Tällä kertaa vuorossa on kaksi toivelistaa – Netan ja minun. Ne liittyvät tietenkin koirajuttuihin. Netan lista - oman lauman seuraa - makkaraa ja mu...
"Hyvää itsenäisyyspäivää!"
Näy pimeässä! Aamu- ja iltalenkkiaikaan on jo pimeää. Kaikki koiranulkoiluttajat ainakin toivottavasti tietävät, että pimeässä näkyminen tekee lenkeistä turvallisempia. siksipä tässä ei tämän enempää...
Eilen kävin tosiaan Messarissa Helsinki Winner-näyttelyssä katselemassa ja kiertelemässä, koska Joensuun 4H järjesti sinne matkan. Lähtö oli perjantain ja lauantain välisenä yönä klo 1.00 ja takaisin...
Testi Olisitko Netta, Miru vai Vilkku? 1. Millainen olisi ulkonäkösi, jos olisit koira? a) Lihaksikas b) Normaali, kaikin puolin keskimääräisen kokoinen c) Pieni ja siro 2. Millainen...
"Miten tontut ehtivät kerätä toiveet KAIKKIALTA ympäri maailmaa? Entä miten Joulupukki ehtii käydä ihan joka paikassa vain yhden illan aikana?"
Homman nimi on nyt sellainen, että tässä blogissa alkaa joulukalenteri. Joka päivä tulee joulukalenteripostaus, joten postauksia tulee vähintään kerran päivässä aina jouluaattoon asti. Tämän ensimmäi...
No, ei nyt ihan mistä tahansa päin Saksaa, vaan Zooplus-nettikaupan tilaus. Paketissa oli Nina Ottosson Dog Tornado-aktivointipeli sekä tervetuliaislahja - vihreä kakkapussirullan kotelo. Tilaus läht...
Et enää seuraa blogia . Kumoa?