tule, vaisuutta haetaan tästä lähtien blogissa ja wikissä. Väitöskirjaa haetaan taas toisessa wikissä. Yritän kevään mittaan ja pysyvämminkin innostua ihan tuotteliaaksi asti, joten valitse itsellesi...
Tule, vaisuudessa on tämän kirjoituksen myötä pieni pilkahdus elämästä. Työkuviot ovat muuttuneet ja aikaa saattaisi olla enemmän myös tule, vaisuudelle. Katsellaan mitä kevät tuo tullessaan. Asia ol...
tule, vaisuus on ollut etenevässä määrin vaisuna jo vuoden verran. Nyt voisi naulata pari naulaa lisää arkkuun tai ts. nostaa blogi ylemmälle hyllylle eli älkää odottako lisäpostauksia. Odotan, että ...
Bändin nimi on Jargon aphasia ja esikoisalbumi on Everything on obtaining it. Kyseessä on yhden miehen bändi, joka ammentaa musiikkinsa massauskontojen ja agnostisen elämän ristiriidoista. Albumin ka...
Webin kääntyessä sosiaalisuuden kultakaudelle eli kakspistenollan ytimeen alkaa nousta ajatuksia siitä miten kaikenmaailman sosiaalisesta olemisesta (blogit, podcastit, foorumit, jaikut, facebookit j...
Nyt on mennyt lokakuu ja kuukauden päivät mikromaksuja merkkailtu. Tuskaista oli ja minkäänlaista oikeudenmukaisuutta maksujen jakoon ei ole löydettävissä. Monesta blogimerkinnästä tai muusta lyhyest...
Et enää seuraa blogia . Kumoa?