Perheen sairausrintamalla on ollut vauhdikasta edellisen kirjoituksen jälkeen. Ensin Vesa sai korvatulehduksen flunssan jälkitautina, sen jälkeen sama kaava toistui Elmolla ja viimeisenä jonotin anti...
Viime viikko kului lähinnä sairastelun merkeissä. Ilonan korvatulehdus ehti äityä niin pahaksi, että maanantaipäivänä tytöllä ei ollut asiaa päivähoitoon. Maanantain jälkeen Ilonan olo helpotti, mutt...
Elämä alkaa pikku hiljaa palata uomiinsa. Tosin täytyy käsi sydämellä myöntää, että saavutetuista eduista on todellakin toisinaan vaikeaa luopua. Siitäkin huolimatta olen ottanut paikkani takaisin pe...
Olipa hienoa - ja todella terveellistä - huomata, että joulu tulee, vaikka äiti makaisikin sohvalla. Kaikkein hienointa oli siivouspäivänä, kun minut siirrettiin kirjastoon lueskelemaan ja joulusiivo...
Joulu on jo parin päivän päästä, enkä millään osaa tuota uskoa. Tänä vuonna joulunodotus kääntyi nimittäin leikkauksen odotukseksi, kun teloin jalkani marraskuun puolivälissä aika harmittomassa tilan...
Viime viikonloppuna vietimme Ilonan 2-vuotissynttäreitä. Vähän etuajassa, mutta erinäisten yhteensattumien vuoksi tämä ajankohta sopi meille kaikkein parhaiten. Ja mikäs sen juhlavampaa kuin juhlia s...
Aika menee ihan älyttömän nopeasti. Ja toisaalta en ole jaksanut enää illalla lasten ollessa nukkumassa kirjoitella mitään. Mielummin olen maanut "lahnana" sohvalla, ajatellut syntyjä syviä tai luken...
Elmo on kokeillut pyöräilyä ilman apupyöriä tasan kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran jälkeen Elmo ei ollut kovin innoissaan ja laitoimme kesällä ison pyörän ihan tarkoituksella autotallin nurkkaan. Pää...
Influenssa kesti kaikkiaan molemmilla lapsilla viisi päivää. Sen jälkeen jäi jäljelle aika ikävä yskä. Nyt ystkätkin on jo yskitty. Perjantaina lapset olivat jo tarhassa ja uskalsimme lähteä koko per...
Meillä on nyt sitten kaikkien oireiden perusteella sikainfluenssaa. Testejä ei ole tehty, mutta influenssapoliklinikan mielestä kyseessä on aika selvä tapaus. Molemmat lapset ovat olleet kuumeessa la...
Viime päivät on lähes joka puolelta voinut lukea "Audi-miehen" kommentteja, esimiehen pahoitteluja tai puolesta ja vastaan -argumentteja. Jopa radiosta (taisi olla kanava Aalto) saattoi kuulla analyy...
Arki soljuu tällä hetkellä kivasti. Vien lapset aamulla päiväkotiin ja kiiruhdan itse töihin. Neljän jälkeen olemme jo koko perhe kotona syömässä ja vielä on koko ilta aikaa puuhastella vaikka mitä. ...
Taas on yksi ihana elokuun viikonloppu takana. Elokuu on minusta ehdottomasti kesän paras kuukausi. Ihanat lämpöiset ja pimenevät illat ja viileät yöt - NAM! Mutta joka vuosi toisensa jälkeen unohdan...
Neljä viikkoa kesälomaa on taas takana. Lapsilla onneksi loma vielä jatkuu isovanhempien hoivissa. Emme viitsineet laittaa lapsia kaupungin tarjoamaan sijaishoitoon vieraaseen päiväkotiin, vaan kysyi...
Juhannuksesta on kulunut jo viikko, enkä ole saanut aiemmin aikaiseksi tarinaa ennen kokemattomasta rannikkoseikkailusta... Juhannuksen jälkeinenv viikko on ollut aikamoista syöksyilyä, enkä ole enää...
Haluaisitko nämä kaksi makuupussiisi...?
Tällä kertaa tarinan pääosassa eivät olekaan lapset, vaan Vesan ja minä... ja ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka lasten syntymien jälkeen. Olimme peräti neljä yötä erossa lapsista. Matka suuntautui L...
Du har sluttet å følge denne bloggen . Angre?