*** Koti rakennetaan tunteella ***

kotitunteella.blogspot.fi · Feb 17, 2015

sitä sun tätä


Taas ollaan lähdetty fiiliksissä aallonharjalta alaspäin. Mitään erityistä syytä asialle ei ole, mutta tuntuu kaikki vaan tapahtuvan aivan liian hitaasti tällaiselle "kaikkimullehetinyt"-ihmiselle. Mutta kai tässä tapahtuukin.

Pääsimme viime viikolla suunnittelemaan keittiötämme Keittiömaailman Sini Zimmerin luo. Tämä tosin oli siis vasta sellainen kartoituskäynti, jossa siis minä luettelin miljoona toivetta, haavetta ja vaatimusta, esittelin tuhat kuvaa Pinteresin keittiö-taulultani ja lehtileikearkistostani sekä höpötin suuni kuivaksi. Ja koko tämän ajan siis mieheni istui vieressä huvittuneena päätään pudistellen :) Suunnilleen näin se sujui silloin viimeksikin kun 9 vuotta sitten nykyistä keittiötämme suunnittelimme. Mies puuttui silloinkin asiaan vasta sitten, kun kuuli ensimmäisen hinnan ;) Mutta siis nämä haaveet ja toiveet Sini sitten ammattitaidollaan kasaa ja suunnittelee meille unelmiemme keittiön. Ai niin ja sen lisäksi kodinhoitohuoneen, vaatehuoneen, arkieteisen ja kaikki muutkin kiintokalusteet.

Vietimme Sinin luona melkein kaksi tuntia ja emme edes vielä päässeet hypistelemään materiaaleja tai mekanismeja… Juttua siis riitti :D No, ne materiaalit ovat sitten aika pikku juttu, kun toiminnallisuudet ovat kohdillaan. Ja isolta keittiötoimittajalta kuitenkin löytyy niitä materiaaleja kaikkeen lähtöön. Jo nyt kuitenkin kuulin, että heiltä ei löydy sellaista aamiaiskaappimekanismia, josta haaveilen. Siis tällaista:


Kuva Pinterestista ja alunperin täältä
Eli siis ihana kaappi, jonka sivulle taittuvien ovien taakse saa piilotettua leivänpaahtimen, vedenkeittimen, kahvinkeittimen, mikron ja ehkä yleiskoneenkin. Nuo sivulle taittuvat ovet näin siskoni ystävän upouudessa Rock-kivitalossa noin kuukaisi takaperin ja tuli heti sellainen "pakkosaada"-fiilis. Miten kätevää on saada kaikki pienkoneet pois pöytätasolta ja kuitenkin sellaiseen kaappiin jonka ovet eivät ole tiellä kun ovat auki. Aamiaistahan kuitenkin tehdään monesti muutamia minuutteja ja jos ovet ovat avoinna, ovat ne helposti kulkureitin tiellä. Olen aikaisemminkin nähnyt aamiaskaappeja, jotka on toteutettu rulokaappiovilla tai sitten tällaisella ylöspäin aukeavalla mekanismilla:


Kuva Pinterestista ja alunperin täältä (vaikka kuvan alakulmassa kyllä lukee "Näköisiä kulmia", ties mistä siis alunperin kotoisin)
Mutta tämä systeemi ei ole minusta ihan yhtä kätevä kuin tuo ovien sivulle uppoaminen. Mutta sitä systeemiä ei siis saa Keittiömaailmasta… Mistäköhän saisi? Pitääkö marssia puusepälle? Tai siskon ystävän keittiö tuli joltain Tikkurilassa sijaitsevalta keittiövalmistajalta, jonka nimeä en ole koskaan ennen kuullut… Pitänee vielä kysyä yhteystiedot uudestaan, kun tämä lahopää ei mitään muista.

Mutta menipäs tämä kirjoitus taas ihan hakoteille :D Siis kiintokalustesuunnitelmaa pukkaa maaliskuun ensimmäinen maanantai :) Tosin eihän me mitään sieltä paperilla saada, ennenkuin nimet on paperissa, eli en voi niitä teillekään esitellä :( Korvaamatonta suunnitteluapua tullaan silti kuitenkin saamaan. Ja jotain käsitystä siitä, mitä unelmien keittiö saattaisi maksaa. Luulenpa, että kun saadaan hinta nenän eteen niin alkaa armoton hilavitkuttimien ja unelmien karsiminen ;) Niitä minun keittiöhaaveitani muuten puin aikaisemmin jo tässä blogitekstissäni.

Muuten emme ole saaneet muuta aikaan, kuin sovittua tarjoustenläpikäyntitreffit kahden talotoimittajaehdokkaan kanssa. Huomenna treffataan Planiatalo ja vajaan viikon päästä Siklatalo. Vähän salaa vasemmalta tähän ensimmäisen testikierroksen kilpailutukseen kurvasi mukaan myös Dekotalo. Heidän sinnikäs myyjänsä halusi välttämättä antaa tarjouksen ja kun lupasi sen antaa sähköpostitse, niin eihän se mitään haitannut. Laitoin hänelle tarjouspyyntöspeksit tiistaina, lisätietoja samana iltana ja tarjouksen sain keskiviikkona aamupäivällä. Nopeaa toimintaa sanoisin. Tosin tarjous oli tehty aika yleisellä kaavalla, ei paljon tarkennuksia kyselty tai pahemmin keskitytty tarjouspyyntömme sanamuotoihin, mutta antanee hieman hintasuuntaa. Positiivisesti yllättyneitä oltiin. Eli eiköhän me joku talo saada meidän budjetilla ;) Mielenkiinnolla odottelemme siis tulevia talotoimittajatapaamisia, onkohan hinnat linjassa ollenkaan?

Ehkä tässä siis tahti hieman kiristyisi ensi viikon aikana. I sure hope so! Ai niin, ja tulee meille ensimmäinen perhe katsomaan meidän nykyistä asuntoakin. Yksi äitikaveri kyseli paikallisissa facebook-ryhmissä alueelta myyntiin tulevia kolmioita tai neliöitä, joten sovittiin treffit. En uskalla edes miettiä miten hienoa olisi, jos saataisi tämä asuntokin kaupan näin helposti. Pitäkää siis sormet ja varpaat ristissä, että rakastuvat meidän asuntoon :)
View original
  • Love
  • Save
    Forgot Password?
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...