Henriikka

Kourallinen bloggaajia Tampereella

Voi veljet, miten en jaksaisi alkuunkaan istua tässä tietokoneella. En jaksaisi yhtään. Haluaisin painaa läppärin kannen alas, juosta oikopäätä petiin, kääriytyä peittomereen ja nukahtaa käärölle. Jos nyt kuitenkin hetken malttaisin, laittaisin jakoon näitä Tampere-kuvia viimeviikonloppuisesta tapahtumasta. Sitten salamana kääröksi, ettäs tiedätte.

Idan ja Majn houstaama old school bloggaajamiitti oli hyvän mielen tapahtuma. Kasa aivan erilaisia blogeja ja ihmisiä (tai no, ei nyt tietenkään aivan) ja kuitenkin niin hyvä meininki ja yhteishenki. Tuntui, että porukassa aidosti tahdottiin toisille hyvää, oli sellaista naisenergiaa, lempeän feministinen ote. Itsehän en ole aito old school -bloggaaja. Aloitin blogin vasta vuonna 2011, kun aidot ja alkuperäiset olivat siinä vaiheessa jo konkareita (Tosin on minulla vielä tallella 2000-luvun alun ja puolivälin livejournal, jonne kirjoittelin lähinnä ystäväpojista, joista olin ihastunut joka toiseen).

Viikonlopun ideahan oli tutustuttaa nuijat stadilaiset ( ainakin yksi Pori ja pari muuta lisänuijaa) Tampereeseen ja sen parhaisiin mestoihin. Täytyy sanoa, että oletin aika polleana tietäväni Tampereesta jo aika paljon. Olen hengaillut Kehräsaaressa, kiertänyt Radiokirppistä kymmeniä kertoja ja istunut katsomassa kesäteatteria Pyynikillä. Vaan pieleenpä meni, nämä muutamat hassut tunnitkin toivat uusia puolia esiin Mansesta.

Mihin hostimme sitten ohjasivat meidät? Aivan ensimmäiseksi lounaalle Marusekiin. Äärimmäisen hyvää sushia ja omat versiot pyytäessä myös gluteenittomalle, äyriäis- ja kala-allergiselle ja myös muille vähän ”vaativimmille” asiakkaille. Täältä saa juuri sellaisia erikoissusheja, joista minun Kallion lähisushipaikassani uskaltaa vain haaveilla. Rakenne on liian hajanainen, riisi meinasi tipahdella soijakuppiin, mutta muuten kympin arvio.

Seuraavaksi oli suunta Design Boulevardiin, joka kylläkin on minulle tuttu jo pidemmän ajan takaa. Ihanassa designkorttelissa sijaitseva pieni liike on täynnä upeita löytöjä. Nyt Design Forumin lopetettua Helsingissä, en tiedä pääkaupunkiseudulla yhtä tunnelmallista ja kattavaa. Hanna-Riikka Heikkilän teoksia oli nyt väliaikaisesti esillä ja myytävänä putiikissa ja duunit sopivat miljööseen paremmin kuin nenä päähän.

Kolmantena etappina tepastelimme farkkukauppa Inchiin. Aivan älytön juttu, etten ole paikassa aiemmin käynyt. Myyjät ovat asiantuntijoita, vieläpä kivoja kaiken päälle, ja valikoima pursuilee lempimerkkieni lempijuttujani: Minimumia, Twist & Tangoa, Samsoe & Samsoeta, Levistä, Denhamia… Eikä mitään akryylipotaskaa, vaan ehtaa tavaraa.

Ylläolevassa kuvassa oikealla roikkuvat boyfriendit olivat unelmani. Kun kävelin kauppaan sisään, varasin sopivan koon heti sovitukseen. Vaan eivät istuneet minulle yhtään. Mutta kuinka kävi: boyfriend-innostukseen löytyi miesten Leviksen 511-malli superalennuksella 40€, joka istui kuin istuikin tällaiselle naisellekin.

Majoitus hoitui Tampereen Ilves-hotellissa, kerroksessa numero 16. Kämppiksenä toimi iloinen Noora. Voi olla, ettei Tampere ehkä ollut näin harmaana helmikuuna kaikkein hohdokkaimmillaan, mutta sellaista Kaurismäkeläistä kauneutta oli maisemissa havaittavissa.

Loppuillasta otimme osaa vielä drinkkikoulutukseen, josta suunnattiin suoraan illastamaan alakerran Masuuniin. Meinasi uni tulla vähän liian aikaisin, kun meinasin löytää nuokkuvan pääni jälkiruoka-annoksesta. Juhlimaan ja krebaamaan minua ei siis saanut, mutta nukuin suloisesti kuin pieni lapsi.

Viimeiset hääräilykuvat ovat sunnuntain kamerakoulutuksesta, jossa porukka yritti päästä perille Olympuksistaan. Valkotasapainot, aukot, isot ja muut ihmeellisyydet alkoivat hahmottua parituntisen aikana, kiitos siitä kouluttaja Veeralle. Siihen loppui samalla old school hipat.

Taajamajuna kuljetti turvallisesti takaisin böndeltä steissille (ei, ei vaan sovi mun suuhun) ja kiitollinen mieli oli valloillaan yöhön saakka.

Kiitos kaikille naurusuille, niin uusille kuin vanhoille kavereille.

- Henriikka

Ps. Tampere-juttuja voi lukea myös muiden paikallaolleiden bloggaajien sivuilta:
Ida, Maj, Riikka, Minttu, Noora, Nadja, Saara, Maiju, Veera, Nelliina ja Henna.

Kuvat: Minä, Noora & Ida

  • Love
  • Save
    3 loves 4 saves
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...