Mekko, kirja ja bloggaaja

Harvoin tarjolla: bloggaaja itse.

Joitain vuosia sitten taisin pitää tyyliblogia. Kai. En oikein itsekään tiedä, millä nimellä näitä turauksia – menneitä tai nykyisiä – kutsuisi. Tyylibloggaamisesta sain jossain määrin tarpeekseni lasten synnyttyä. Jotenkin kiinnostus kauppojen vaatteisiin itsessään pelkistyi niin pieneen, etten kokenut sitä enää bloggaamisen arvoiseksi asiaksi. Nykyään yritän mahdollisuuksien mukaan vältellä kauppoja, ellei niissä myydä kangasta ;). Ompelumielessä vaatteet kuitenkin kiinnostavat edelleen kovasti, ja sitä puolta haluaisinkin tuoda täällä enemmän esille.

Tämä ikuisesti nolo selfieiden ottaminen ei liioin ole houkutellut. Edellisestä blogiin päätyneestä omakuvasta lienee kohta pari vuotta ja näemmä meikäläisen vuosirenkaat voi laskea nykyään leuoista ;D. Laskinpa myös, että bloggaan jo kahdeksatta vuotta… argh, granny says hi.

Ehkä pikkuhiljaa palaan takaisin juurilleni ja alan taas postata päättömiä kuvia, hahaa!

Släp, asiaan.

Suosikkipuljuni Adlibris jaksaa yllättää kaavakirjatarjonnallaan. (Ei, mulla ei ole mitään sponssisopimusta ko. kaupan kanssa, MUTTA VOISI OLLA ;D, koska tykkään paikasta ihan tosi paljon!) Eräs kaunis päivä klikkailin kolme Yoshiko Tsukiorin kirjaa ostoskoriin naurettavaan reilun kympin kappalehintaan ja ei ole mekkokaavoista ollut pulaa sen jälkeen, voin kertoa. (Varsinkaan kun tällä viikolla kotiutin vielä vastailmestyneen naisten Mekkotehdas-kirjan.)

Tsukiorin vaatemallit ovat helppoja ommeltavia ja mitoitukseltaan sangen anteliaita. Valtaosa malleista on kaavoitettu joustamattomalle kankaalle, mikä on pikkumyymekkoihin mieltyneelle aika kiva juttu. Kivaa on myös se, että kiitos hullun väljyyden, vain aniharvassa kaavassa on riesana vetoketju tai muu rasittava härsvänkylä. Haastavuutta tuo oikean materiaalin valinta, väljyys yhdistettynä vähänkin jäykkään kankaaseen on aika… bääd. Nimimerkillä kokemusta on. Ehkä voisin huumorimielessä esitellä tuon varsin epäonnisen lainapeitteen täälläkin joku kerta.

Mekossa on kauniit halkiot päätiellä ja hihoissa. Ompelin pääntielle hakasen, sillä raskaasti laskeutuva pellavaviskoosi lörpötti halkionreunoista rumasti. Hihoihin olisi pitänyt tehdä solmimisnauhat, mutta ompelin ne vain laiskana kiinni ja laitoin ompelukohdan päälle mustat napit. Harmittamaan jäi se, etten tajunnut tehdä hihan alasaumaan pussisaumaa, sillä saumanvarat irvistelevät tuollaisenaan tosi rumasti sisäpuolelta. Hihan kaarevat reunat on päärmätty kantinkääntäjällä. (Viheliäinen, mutta kätevä kapine. Viheliäinen siksi, koska se on hiiiiiidas.)

Pienikuosisia, kauniita kankaita on tosi vaikea löytää eikä tämäkään ollut ulkonäöltään mikään ihan täydellinen napakymppi. Tuntuma kuitenkin on aika mahtava, tätä laatua kun löytäisi lisää vähän pirteämmässä kuosissa!

Ihanaa keväistä keskiviikkoa!