eilen tein

Tadaa! -huivi / -scarf



Mä joskus tossa alkusyksystä töissä ollessani värjöttelin tapani mukaan aivan jäässä, ja haaveilin kiihkeästi hartiahuivista, joka olis vähä niinku poncho mutta ehkä aika paljon myös niinku villatakki, ja ehkä tavallaan myös tuubihuivi, mutta vaan tosi leveä. Mut kuitenkin silleen kapee, että se toimis kaulahuivinakin. Mutta sitten sen pitäis kuitenkin saada levitettyä hartioille just mahdollisimman leveeksi. Semmonen, mihin vois kääriytyä ja sitten kuitenkin liikkua ja tehdä töitä ihan helposti.
Just.

Noh, lopulta epätoivoisina hetkinä inspiksen vallassa lähdin luonnostelemaan ajatusta siirrettävistä napeista ja neulepinnasta, jossa olisi miljoonan monta napinläpeä. Aloin jo tekemään tästä yhtä versiota (tuo vaaleanharmaa palmikkohuivi täällä), mutta malli osoittautui aivan liian monimutkaiseksi ja hitaaksi tehdä tähän akuuttiin ja huutavaan tarpeeseen...Sitten törmäsin netissä pidennettyihin silmukoihin. Jostain syystä nämä on jäänyt multa ihan kokeilematta. Pidennetyt silmukat on huippuja. Niillä syntyy neuletta n-o-p-e-e-s-t-i. Neule myös näppärästi (ja ylläolevien toiveiden mukaisesti) venyy pituutta, ja erityisesti leveyttä. Lisäksi tuo reikäinen pinta sopii täydellisesti mun tarkoituksiin.
Huivin perusidea siis on, että kun koko huivi on yhtä napinläpeä, saa sen napitettua päälleen just niinkun haluamaan. Liikuteltavina nappeina toimii itse päällystettävät kangasnapit yhteen kiinnitettynä. Tietenkin mitkä tahansa napit käyvät yhtälailla. Näitä nappipareja on mun huivissa yhteensä 7 kpl, mutta kuusikin riittänee hyvin. Miten nyt tykkää napitella.



Ihanat peltiset nappipohjat (ja yllättävän edulliset niihin kaupan päällystettäviin muovinappeihin verrattuna...) on tilattu Nappikauppa Punahilkasta. Ostin kerralla vähän isomman satsin, niin ei heti tarvi lähtee nappikaupoille, you know. Pakko kehaista myyjää, laitoin epätoivoissani tilauksen jälkeen myyjälle mailia että mulla on vähän kiire tän tilauksen kanssa, niin sain kauppiaalta samantien vastauksen että he hoitavat tilauksen vielä samana päivänä postiin. Paketti kolahti mulle postiluukusta seuraavana päivänä. Se oli hyvää palvelua se!

Mulla oli tässä lankana tosi paksu ja hieman karvainen Sandnesgarnin Alfa, jossa on 85% villaa ja 15% mohairia. Halusin karvaisen langan sen muhkean fiiliksen vuoksi, ja koska neulomisaikataulu oli tiukka, mulle kelpasi vain lanka mitä neulotaan minimissään seiskan puikoilla. Mutta tämä ohje on superhelppo, joten tämä onnistunee varmasti minkäpaksuisesta langasta tahansa. Ajattelin, että voisin ite kokeilla tehä vaikka ihan Novitan isoveljestä. Vähän vaan lisää silmukoita leveyteen ja pituutta niin paljon että riittää.


Huom. Ylläolevat kuvat (todelliseen päivän asu -henkeen otetut, heh heh :D) on otettu ensimmäisestä huivista. Tein heti perään toisen huivin, josta tein hieman kapeamman. Allaoleva ohje on tähän jälkimmäiseen, noin 5-10cm kapeampaan huiviin! Kuvissa näkyvissä huivissa oli 55 silmukkaa.


Huivin ohje


Lanka: Sandnesgarn Alfa (valmistajan sivut)
Menekki: 300g
Puikot: nro 7
Koko: noin 55cm leveä ja 120cm pitkä (ilman venyttelyjä, vähänkin venyttäen mitat ovat selvästi isommat)
Muut materiaalit: 14 kpl päällystettäviä nappeja (leveys 37mm)

Huivi neulotaan koko ajan helmineuleena ja joka toinen kierros pidennettyjä silmukoita.

Luo rennolla otteella 47 silmukkaa
1. - 3. krs: Neulo helmineuletta eli 1 oikein, 1 nurin koko kierros. Mä aloitin kierroksen aina nurjalla silmukalla.
4. krs: Jatka helmineuletta, neuloen samalla pidennettyjä silmukoita. Ks. alla kuvasarjat pidennettyjen silmukoiden neulomisest oikein (kuvasarja 1) ja nurin (kuvasarja 2)
5. krs: Neulo koko kierros helmineuletta, tällä kierroksella vapautetaan edellisellä kierroksella puikolle otetut pidennetyn silmukan langankierrot, ks. kuvasarja 3. Mä avustin kierteen avaamista (ja samalla kiristin silmukkaa) painamalla peukalolla edellisen kierroksen silmukan päältä, kuten kuvassa 3).

Jatka huivia toistaen kierroksia 4. ja 5. kunnes huivi on halutun mittainen. Pidä huoli, että reunimmaiset silmukat eivät ala kiristämään! Huivista kannattaa tehdä niin pitkä, että se riittää helposti hartioiden ympäri ja vielä jonkin verran päällekäinkin. Neulo loppuun jälleen 3 krs tavallista helmineuletta ja päättele silmukat melko löysästi, ettei reuna ala kiristämään.

Pidennetyt silmukat oikein neulottuna
pidennetyt silmukat nurin neulottuna
pidennettyjen silmukoiden avaaminen seuraavalla kierroksella
Napit

Näiden kangaspäällysteisten nappien yhdistämisen toteutin kokeilujen jälkeen korulenkillä. Tämä ei ehkä kuitenkaan ollut se paras mahdollinen ratkaisu, sillä lenkki takertuu ajoittain vähän villalankaan. Paremmin voisi toimia ihan tavallinen ompelulanka tai vielä paremmin joku joustava, ohut kumilanka. Napit kannatta valita pidennettyjen silmukoiden koon mukaan.



*****
Hello!
I know I have lots of readers around world, and I'm being asked sometimes to translate some of the patterns. I won't yet promise to start writing everything also in english (sorry!), but this pattern is so simple that it was quite easy to translate :)

So, the idea with this scarf is that you are able to wear it just the way you like: as scarf, tube scarf, poncho or almost like sweater. I used drop stitches, so almost every stitch can be used as a buttonhole. To button up the scarf I used two buttons which are attached together. That way the buttons can be moved anywhere on the scarf.


Tadaa! -scarf


Yarn: Sandnesgarn Alf, about 300g
Needles: 7.0mm
Size: about 55cm wide and 120cm long (without stretching)
Buttons: 14 pc big buttons, I used 3,7mm wide buttons

The whole scarf is knitted with moss stitches. In addition to every other row is knitted with drop stitches.

Cast on 47 st, stitches should be quite loose.

Rows 1-3: knit moss stitches, (purl 1, knit 1) the entire row Row 4: continue knitting moss stitches the entire row, knit also the entire row with drop stitches. Look the picture 1 (knit one) and picture 2 (purl one). Row 5: continue with moss stitches the entire row. When you are knitting the stitches, open the two yarn loops into one big loop (picture 3). I used my thumb to tighten the stitch little bit at the same time (picture). Make sure that the first and the last stitch of the row is loose enough! Continue knitting repeating the rows 4 and 5 until the scarf is long enough. That is when you are able to wrap the scarf around your body and the edges go a little on top of each. Knit then 3 rows moss stitches with out drop stitches and bind off. Join the buttons with yarn/ jewelry ring /elastic band. Done :)




Ja hei hoi vielä kaikki kynnelle kykeneväiset, nyt olisi viikonloppuna tarjolla hienoutta meille kässäilijöille, kun huomenna perjantaina starttaa Tampereella Suomen kädentaidot messut. Mä aion vaeltaa messuilla sunnuntaina (tarviiko joku kyytiä helsingistä?). Moikatkaa jos tunnistatte! Ja jos käypi tsäkä, niin tuo mun huivi saattaa olla messuilla näkyvilläkin, osallistuin nääs huiveineni Suuren Käsityölehden ja Pirkanmaan kotityö Lämmöllä -huivikilpailuun ja tulin viidenneksi, je! Jostain luin, että ilmeisesti osa kilpailun huiveista on messuilla näkyvillä. En tiiä oisko tuo sitten, mutta sepäs selviää siellä!

-hanne
  • Love
  • Save
    8 loves
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...