Riikka Timonen - Hunajaista

SAANKO LUVAN TANSSIIN? (SIS. IITTALAN ASTIA-ARVONNAN)

">

Sain tässä taannoin Iittalalta paketin, minkä pääsin ystävättäreni kanssa avaamaan. Huokailimme ihastuksesta kilpaa, kun kääreistä kuoriutui toinen toistaan kauniimpia Iittalan uutuus-astioita. Tuo punaruskea sävy ja sadunomainen kuviointi, metsäneläimet ja soittimet…olin myyty.

Vaikka suhteellisen minimalistinen itsekin ole, olen pitkään viehättynyt myös romanttisemmista sisustustuotteista…hopeatarjottimista, kristallista ja juurikin tällaisista vähän erikoisemmista jutuista. Ihanaa on, kun astiat houkuttelevat pöytään, niitä tekee mieli pyöritellä kädessään ja katsella pieniä yksityiskohtia. Koukeroisemmatkin astiat näyttävät niin ihanille yksiväristen Teema-astioiden rinnalla, myös Kastehelmi sopii kattaukseen erinomaisesti. Astioissa on ripaus Art Decoa, mikä aina miellyttää silmääni.

Sellon ilmestyttyä perheenjäseneksemme on myös musiikki tehnyt erilaista tulemista Hunajaan. Jotenkin tuntui, että nämä astiat tulivat elämäämme ihan oikealla hetkellä. Katselen Siirin soittoa niin mielelläni juoden teetä Tanssi-mukistani.

Ja koska Iittala on hyvä, saan arpoa lukijoilleni 250 euron arvosta tämän Tanssi-sarjan tuotteita. Sinulla on mahdollisuus osallistua arvontaan kommentoimalla alle, mikä sarjan osista on sinun suosikkisi. Voittaja saa valita haluamansa tuotteet itse. Oma henkilökohtainen lempparini on ehdottomasti tuo iso ruokalautanen, jossa kaksi kettua kutsuvat toisensa tanssiin.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy kahden viikon päästä18.2. klo 24.

Eli…mikä sarjan osista on ihanin? Käy kurkkaamassa uutuudet täältä, ja linkitä alle mielestäsi kaunein tuote.

Arpaonnea kaikille tasapuolisesti!

Kannattaa myös katsoa tämä ihana video, pääsee helposti tunnelmaan ja näkee mistä Klaus Haapaniemi on kuvitukseensa saanut inspiraationsa. 2015 Suomen Kansallisoopperassa saa ensi-iltansa ooppera Ovela Kettu, mihin Haapaniemi on myös luonut visuaalisen ilmeen.



  • Love
  • Save
    3 loves
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...