Kokonainen Elämä Edessä

kokoelamaedessa.blogspot.fi · Aug 25, 2017

Antroblogin Tabufestivaali Helsingin taiteiden yössä



Helsingin juhlaviikkojen Taiteiden yö vietettiin eilen torstaina 24.8. Itse lähdin hieman sattuman kautta Antroblogin Tabufestivaaleille Marian sairaalan Start Up- keskukseen Maria 01:seen. Itseasiassa paikalle minut houkutteli Marja-Liisa Honkasalon ja Kaarina Kosken kirjan Mielen rajoilla — arjen kummat kokemukset (SKS) julkaisutilaisuus. Mieli ja toinen- monitieteisen tutkimusprojektin kotisivut selittävät mistä on kysymys.





Tabufestivaali toi antropologista näkökulmaa mielenterveyden tai mielensairauden kysymyksiin tieteen ja taiteen keinoin. Normaaliuden rajanvedon ja rajan valvonnan kyseenalaistaminen ja pohdiskelu on jännittävää. Yllättävän moni asia on meidän suomalaisessa, eli länsimaisessa, kulttuurissa mielensairautta, kun taas jossain toisessa kulttuurissa asian ajatellaan kuuluvan ihmisemielen normaalin akselille. Joitain piirteitä, kuten äänten kuulemista, voidaan pitää toisaalla lahjana, kun se meillä on DSM diagnostiikan mukaan erittäin painava oire. Festivaaliohjelman luennot ja puheenvuorot toivat monelaista näkemystä näihin aiheisiin.





Olemme kuunnelleet viime aikoina lastenmusiikkisatua Haapaneitty, mettäntyttö, Nemo 2011. Teoksessa yhdistyy kolmen taiteilijan työ. Arja Puikkosen myyttien ja metsäntarujen maailmassa liikkuva mukaansatempaava tarina, Kirmo Lintisen säveltämä elävä musiikki ja Kustaa Saksen upea kuvitus. Nämä luovat teoksen, joka vie huimalle seikkailulle keskelle salaperäistä metsää, jossa hiidet kaappaavat karkureissulle lähteneen Eino-pojan petollisiin häihinsä.
Teos on itsessään hyvin monikäyttöinen ja lisäksi sanataidekoulu on tehnyt siihen rinnalle sanataidetehtäviä, joiden avulla sadun maailmassa voi käydä leikkimässä lapsen kanssa. Kirja on niin ihastuttava ja mukaansatempaava, että nuorimmainen liikuttui kyyneliin, kun taas pitkästä aikaa asetuimme kuuntelemaan tarinaa yhdessä. Satujen mielikuvitusmaailmassa viipyily lapsena on tervettä, normaalia ja kasvua tukevaa, mutta missä vaiheessa siitä maailmasta tulisi luopua tai taito kääntyykin haitaksi, epänormaaliksi ja eristäväksi. Ilman mielikuvitusta, luovuutta ja lapsen maailmaan astumisen taitoa tätäkään teosta tuskin olisi syntynyt tai olisi syntynyt jotain mikä ei liikuttaisi lasta kyyneliin tai lumoaisi kuuntelemaan hipihiljaa keskittyen, vaikka keskittyminen noin yleisesti ottaen tuottaa hankaluutta.
Meillä on erityisiä lapsia, herkkiä lapsia ja luultavasti jollain tavalla diagnosoitavia lapsia. Näistä en oikein vielä tiedäkkään kaikesta, mutta jollain mittareilla ovat kummallisia eivätkä sopeudu aina näihin yhteiskunnan vaateisiin. Normaalin ja poikkeavan rajaa tunnustellaan ja tutkitaan jatkuvasti. Siksi Tabufestareiden sanoma iski minuun melkoisella voimalla antaen vahvistusta sille intuitiiviselle oivallukselle, joka sisälläni on kytenyt kaitsiessani hieman "taiteellisia" lapsiani.
Sisälläni heräilevä kysymys liittyy siihen miten sosiaalinen ympäristö sietää erilaisuutta ja kokee tarvetta puskea yksilöitä muotin lävitse. Entäpä, jos teemme väärin sälyttäessämme vastuuta hieman normista poikkeavalle, jolla on jo muutoinkin tässä tuottavuuteen tähtäävässä yhteiskunnassa sopeutumista tai vastuu asetetaan täysin tämän normista poikkeavan vanhempien kannettavaksi? Erilaisuuden tunteen synnyttämä ahdistus ja lamaantuminen johtaa usein sosiaaliseen kyvyttömyyteen ja väliinputoamiseen, joka voi laajentua koskemaan koko erityislapsen perhettä.
Voisimme huomattavasti helpottaa ahdistusta ja kyvyttömyyttä, aivan yksinkertaisilla tavoilla. Ehkä meidän tulisi laajentaa omaa näkemystämme normaalista ja antaa sille hieman enemmän väljyyttä. Kehittää moraalista mielikuvitusta, kuten Tuomas Vesterinen luennossaan esitti. Kehittää erilaisuuden sietämistä ja hyväksyntää, siten ettei niin moni tuntisi itseään ulkopuoliseksi ja jotenkin kummaksi.
Vesterinen oli sitä mieltä, että evoluution näkökulmasta erilaisuudesta on ollut hyötyä ja samalle linjalle asetun itsekin. Mielestäni erilaisuuden kohtaaminen ja sen aiheuttamien sisäisten tunteiden tarkastelu pistää meidät kasvamaan ihmisinä. Samalla tavoin kuin pidämme huolta luonnon monimuotoisuudesta tulisi meidän pitää huolta myös taiteiden, kulttuurin ja ihmismielen monimuotoisuudesta. Äitinä en edes pystyisi valitsemaan toisin, minun on vaalittava sitä monimuotoisuutta minkä olen saanut ja rakastaa ehdoitta. Omaishoitajaäidin duuni ei ehken olekaan niin raskasta tai kummaa, kun sitä tuolta kannalta ajattelee.
Minulle on annettu mahdollisuus tutustua ihmisyyteen ja ihmiseloon laajemmasta ja syvemmästä perspektiivistä ihan päivittäisessä arjessa ja se on muokannut minua. Se on muokannut niin paljon, että sen huomaa. Uusia yhteyksiä syntyy, uutta oppia, tietoa ja tietoisuutta jaetaan yllättävissä kohtaamisissa. Maailmani on laajentunut hurjasti ja se on oikeasti todella kiehtovaa vaikka siihen päästäkseen onkin joutunut sietämään melkoisia asioita.
Monet ennen tärkeinä pitämäni asiat ovat menettäneet merkityksensä ja jäljelle on jäänyt jonkinlainen kiteytynyt oivallus siitä mikä täällä pallolla tallatessa oikeasti on merkityksellistä. En luultavasti ajattelisi ympäristöasioista ja oman pienen tekoni vaikutusmahdollisuuksista samoin, jollei minulla olisi lapsiani ja elämänhistoriaani. Se vain ei mene niin, että voisimme jotenkin loputtomasti muokata jälkeläisiämme, joissa ei lopultakaan ole mitään syytä, väärää tai vikaa. Koen, että mahdollisuutemme vanhempina ovat paremmat, jos yritämme vaikuttaa ympäröivään kulttuuriin, ympäristöön ja yhteisöön.
Vesterinen heitti ajatuksen, että entäpä jos ADHD ja Asperger ovat kuin vasenkätisyys 1800- luvulla? Ehkäpä meidän tulisi luoda "ramppeja" ilman leimaa, hän jatkoi. Ymmärsin sen tarkoittavan sitä, että jospa meidän tulisi muokata vaikkapa koululuokkiamme tai tilojamme ja auttaa erilaisella neurologisilla komboilla varustettuja yksilöitä tässä yhteiskunnassa. Aivan kuten nykyään valmistetaan niitä vasenkätisten saksia ja otetaan vasenkätisyys huomioon ergonomiassa. Jos vaikka lopulta pääsisimme siihen tilanteeseen, että on vain erilaisia yksilöitä, ei huonompia tai parempia yksilöitä.
Tuomas Vesterisen luento noudatteli melkolailla hänen kirjoittamaansa Antroblogin kirjoitusta - Onko normaalia olla mielisairas, tammikuu 2017.


- Aino
View original
  • Love
  • Save
    Forgot Password?
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...