Linda Juhola

SUNBEAM

Viime aikoina on tuntunut, että välillä päivistä meinaavat tunnit loppua. Täyspäiväisen opiskelun mahduttaminen jo valmiiksi työntäyteiseen aikatauluun ei ole ollut se helpoin nakki, joten organisaatiokykyjä on täytynyt pitkästä aikaa terottaa oikein kunnolla ja vetää itsestään maximi tehovaihde päälle.

Vaikka illalla pitkän päivän jälkeen rojahdankin sänkyyn silmät ristissä, täytyy silti sanoa, että samalla tälläinen meno sopii mulle itselleni paremmin kuin hyvin! Olen joskus aiemminkin saattanut mainita, elän rutiineista ja koen oloni tehokkaimmaksi tiukan aikataulun keskellä. Kun on pakko tehdä ja deadlinet painavat päälle, saan eniten aikaiseksi eikä aikaa tule hukattua epämääräiseen haahuiluun. Tähän väliin tosin on ehkä hyvä mainita, että välillä tietysti on vaan enemmän kuin tervettä ottaa paussi ja hengähtää, ettei ruuti pääse palamaan ihan loppuun. Mutta ehkä silti ymmärrätte, mitä ajan takaa?

Joten, kaiken kiireen keskellä on olo viimepäivinä ollut silti mitä mahtavin ja mä olen todella päässyt tähän koulunkäyntiin taas kiinni. Aluksi motivaationpuutteissani pelkäsin, että tulenkohan saavuttamaan tätä pistettä enää ikinä, tai ainakaan lähitulevaisuudessa, mutta tässä sitä nyt ollaan. Ihmeellisen innoissaan koulunpenkillä ;-).

Tänään aikataulu on kuitenkin vapaa luennoista, joten aion pyhittää päivän lähinnä työnteolle! Ollaan Karon kanssa menossa muutaman tunnin päästä asukuvaamaan, kumma nimittäin kyllä, vaikka kylmiin keleihin olenkin kyllästynyt, löytyy inspiraatiota pukeutumiseen tällä hetkellä kummallisen paljon!!

Asukuvista puheenollen, tässä vihdoin näytille uuden kuvaajani Beatan kanssa ottamiani asukuvia! Satuimme olemaan liikkeellä kauniina aurinkoisena päivänä ja tunnelma oikein loistaa kuvista. Ah, olispa tuollainen keli joka päivä! Mutta hei, mitä tykkäätte kuvista?

/Lately I’ve felt like there’s not enough hours in my days. Fitting in full-time studies in my already quite packed up work schedule (not forgetting social life and all the other stuff in life) hasn’t been an easy task. So I’ve had to max my organizational skills and put my super effective mode on.

Although in the end of the days I return home and dive into my bed super tired, I still have to say that this kind of tempo quite suits me! I think I’ve mentioned before but having routines and living under time pressure makes me efficient and I quite like it. I feel like I get much more done and don’t waist my time. Although I gotta still add, sometimes it’s more than important to also take a moment and unwind. But I guess you still get what I’m meaning here?

So even if I’ve been feeling busy I’ve still been enjoying it. And I’m also super happy that I’ve really gotten the hang of the school thing again since I was a bit afraid of not getting there because of my previous lack of motivation. But now it’s more like the opposite, I’m feeling excited about it – who would’ve believed that ;-).

Today I actually have a day off from school so I’m going to own the day to working. In a few hours we’re going to go and shoot some outfits with Karoliina. Even if I’m tired of the weather here I still have suprisingly much outfit inspiration.. Oh and btw speaking of outfits, here’s the first outfit pics taken together with the new photographer Beata. We catched a nice sunlight when shooting together and I just love how the beautiful weather is also present on the pictures! What do you think about the pictures?

Foto Beata Holmgren / Studio Emma Svensson

coat / H&M
shirt / Zara
jeans / Gina Tricot
sunglasses / Ray Ban (HERE)
bag / Balenciaga
heels / Mai Piu Senza *

postaus sisältää mainoslinkkejä
* saatu blogin kautta

  • Love
  • Save
    8 loves
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...