Jenni Rotonen

Flunssankarkoitusjuoma

Krääh! Liekö lentokoneen ilmastointi vai mikä syynä tähän, mutta heti kotiinpaluun jälkeen alkoi kurkku karvastella ja nokka vuotaa. Ja eilen jysähtikin sitten päälle oikein vanha kunnon flunssa: nenäliinoja kuluu, koko pää on tukossa ja kurkussa sellainen inhottava karhea tunne ja kuiva yskä. Peruin kaikki maanantaimenot ja linnoittauduin sänkyyn nenäliinapaketti kainalossani.

Tuumin, että tilanne vaatisi ehkä jotakin lämmintä juomaa ja muistin, että keittiöstä löytyy näivettynyt sitruuna ja pieni pala inkivääriä. Hunajaakin oli maustekaapissa. Eiköhän noista aineksista joku flunssankarkoitusrohto keiteltäisi. Googlailin vähän vinkkejä ja ryhdyin toimeen. Kuorin inkiväärin, paloittelin sen pieniksi siivuiksi ja laitoin kattilaan kiehumaan puoleksi tunniksi. Leikkasin kuivahtaneen sitruunan kahtia ja koska se näytti sisältä vielä aivan elinvoimaiselta, puristin sekaan hiukan luonnon omaa c-vitamiinia. Lopuksi vielä sekoittelin joukkoon hunajaa. Ja sitten vain sormet ristiin, että tehoaisi.

Instagramin puolella ehdin jo saada vinkkejä, että inkivääri on hyvästä, c-vitamiinia tulisi tankata olan takaa ja sinkistäkin voisi kuulemma olla apua. No näitä on nyt kaikkia nautittu. Kuulemma nenäkannustakin olisi apua, mutta sellaista en ainakaan vielä toistaiseksi omista ja ajatuskin siitä tuntuu epämiellyttävältä, joten vielä vähän hannailen. Mutta jos tulee mieleen lyömättömiä flunssankarkoitusvinkkejä, niin laittakaahan jakoon!

Translation: Damn you flu! No offense, but I'd like to kindly ask you to leave. Right after I came home from Japan (and luckily not a second before that) I started noticing this jammed feeling in my nose and hoarseness in my throat. And by yesterday my nose was running like the Niagara and the whole head felt stuffed. Gah! Luckily I found a little piece of fresh ginger, a dried out lemon and some honey from my kitchen cupboards and made myself a power drink to get rid of this nasty flu. I just peeled the ginger and cut it in pieces, boiled it in water for about 30 min and added some lemon and honey to the mixture. I've also been taking some extra vitamin C and zinc, but if you have some magic tricks up your sleeve, please feel free to share!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

hyvinvointi I love food
  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...