Stella | Notes on a life.

stellaharasek.com · Apr 17, 2015

Kaapin paikka

Tässä muuton kynnyksellä on alkanut kyseenalaistaa jokaikisen omistamansa kalusteen ja esineen tarpeellisuutta. Kirjahylly, tarvitsenko sitä tosiaan vai voisivatko kirjat pinota vaan lattialle? Koska olen viimeksi käyttänyt tätä maljakkoa, jota väitän rakastavani? Neljä laatikollista negatiiveja – pitääkö ne kantaa vielä yhteen uuteen kotiin ennen kuin myönnän, etten tee niillä yhtään mitään? Aika paljon kamaa on myyty, annettu ja kierrätetty eteenpäin. Veikkaan, että vielä pari karsintakierrosta on edessä ennen kuin muuttoauto kurvaa kadulle.

Yksi kalusteista, joka lähtee varmuudella mukaan, on Mokosta viime vuonna hankittu, astiakaapin tehtävää toimittava vanha puinen vitriini. Tykkään sen karunkauniista yksityiskohdista, kulumista ja kolhuista, massiivisista mittasuhteista jotka eivät ole kuitenkaan raskaat ja ennen muuta sen tuoksussa, jossa sekoittuu vuosikymmeniä vanha puu ja mausteet. Kaappi on vilahtanut välillä blogin kuvissa ja joka kerta joku on pyytänyt kuvaa, jossa kaappi näkyisi kokonaan. Voin kertoa, että tehtävä ei ollut helppo kapeassa keittiössämme, sillä kaapilla on korkeutta vielä enemmän kuin tuhatviisisataametrisellä kämppikselläni. Mutta jakkaran avulla se (melkein) onnistui!

Kaappi on ollut pienen keittiön pelastus: se ei ole syvä, mutta korkeutta ja leveyttä piisaa senkin edestä. Kaapissa on säilytetty sulassa sovussa niin viinilaseja kuin kattiloita, ylimpänä kaksi vanhaa kalloakin. Ne kuuluvat itseasiassa poikaystävälle, vielä. Olen yrittänyt vuoden verran vohkia niitä itselleni.

Onhan se kaappi komea – ja tulee tulevassa keittiössä vetämään sisuksiinsa aivan kaikki astiamme. Ajattelimme nimittäin purkaa uuden kodin keittiöstä yläkaapit ja olla laittamatta tilalle mitään. Mukaan pakataan vain sen verran astioita kuin kaappiin mahtuu, ei kai sen enempää voi kukaan tarvitakaan.

Vielä kun keksisi miten kaappi saadaan ehjänä uuteen osoitteeseen. Onneksi se on tehtävään palkattujen palomiesten päänvaiva.

SAME SHIT, DIFFERENT DAY

Maybe you're gonna be the one that saves me
  • Space for us to shake
  • Asioita, joista tajuaa ajan kuluvan
    View original
  • Love
  • Save
    Forgot Password?
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...