keittiössä

Mulla on onnenpäivä, bongasin eilen facebookin aussiryhmästä vinkin juustosta joka muistuttaa Oltermannia. Pee oli just päässy suihkusta ja heittäytyny sohvalle hyvään asentoon kaljan kanssa kun sain pakkomielteen päästä kauppaan hakemaan tätä kyseistä juustoa. Muutama anova koiranpentukatse ja se lupas lähteä käyttämään mua kaupassa. Meillä on lähimpään kauppaan ehkä kolmen kilsan matka, mutta se on alueena vähän epämääränen, enkä tykkää varsinkaan ilta-aikaan käydä siel yksin. Enkä varmaan sais ees lupaa, koska mun suhtaudutaan aika ajoin edelleen kun lapseen joka saattaa eksyä. As if en löytäis juustohyllylle ja kotiin. Olin kuulema hypelly ja hymyilly koko kauppareissun ajan, ehkä mun pitäis vaan hyväksyä mun hiiri- lempinimi jos innostun noin paljon muutamasta sadasta grammasta keltasta taivasta. Se on jännä miten ruoka on niin samanlaista, mutta silti niin eri. Tai about samat valikoimat täällä on kun suomalaisissa ruokakaupoissa. (HEVI-osasto on yleensä ”normi”-kaupassa tosin prisman tai sittarin tasoa, ainakin omasta kokemuksesta. Toki tääkin on perhekeskeistä, mutta täällä syödään huomattavasti enemmän lihaa, Suomessa syön pihvin harvemmin kun kerran kahessa kuukaudessa, täällä ainakin parina iltana viikossa. (syödään melko usein anoppilassa, koska ne on kokannu pienelle armeijalle, siinä vaiheessa kun mä avaan vasta kaapin ja pohdin et mitä tänään syötäisiin ja onko ok syödä tacoja viitenä iltana viikossa) Lisäks käydään melkein (…)