Anna ei kuitenkaan voinut sille mitään: tämän täytyi olla hänen elämänsä paras päivä. Opettaja oli lausunut taikasanat jotka olivat kaikuneet Annan unelmissa uudestaan ja uudestaan: ”Teidän luokkatov...
Nyt ollaan siis lähestymässä meikäläisen nanoneitsyyden menettämistä kun osallistun ensimmäistä kertaa jo kansainväliseksi muodostuneeseen romaaninkirjoituskuukauteen eli NaNoWriMoon (olisko se suoma...
. missä ihmiset lähtee, minne ne menee ja häviää. korvissa soi suru, hyvästi(kö)? mistä ihmiset lähtee, minne ne menee. mihin häviää. ikävä on sanoa hyvästi ja ikävä tulee. sinne se meni, hyvästi, mu...
Testaan nyt toimiiko tämä oikein? Toivottavasti toimii. Welcome to the partyIt’s only me and youTell the world to go away, babeAnd I’ll tell you what to doCome over here and kiss meI want...
Hyvää joulua ja uuttavuotta kaikille melkein tasapuolisesti. Tai koska nyt ollaan vähän humalassa eikä uuden vuoden aattona ole mitään parempaakaan tekemistä, enemmän olisi halu haistatella ja vittui...
Nyt haluaisin syksyn, sen värit, lehdet, sateet ja varsinkin vielä pidemmälle päivään paistavan valon. Onko se nyt sitten mikään ihme että me suomalaiset ollaan tukossa ihan kaikilla mahdollisilla ta...
Alkoi ärsyttää joku hiton “muotiblogi” sorry, en vaan oo kuitenkaan niin materialistinen että riittäis kiinnostus selittää päivät pitkät jostain vaatteista ja räpsiä kuvia itestäni. Enemm...
Oon ollut koomassa viimeiset pari päivää. En osaa edes kuvailla kuinka tylsää mulla on ollut ja kuinka väsynyt oon ollut niin fyysisesti kun henkisestikin. Tilanteen korjaamikseksi tartuin oluttölkki...
Miten musta on tullu näin tylsä. Mätän naamaan litran banaanisuklaajäätelöä kaakaojauheen kera ja katon Housea, samalla kun porukka ryyppää mun olkkarissa. En jaksanu ees lähteä baariin, tosin ihan s...
jeggingsit - gina tricot raitapaita - h&m korvikset - gina tricot korut - primark, h&m panta - cybershop Hyh tuo naama ja saisko rasvaimun noille käsivarsille kiitos. :( Juhuu kevät tuleeeee ...
Jyväskylässä käydessä poikkesin myös pikasesti Tiimarissa ja ostin pienen pussin mustaa huovutusvillaa. Teen siitä villajatkot mun tässä jokupäivä syntyviin takkupötköihin. Aiaiaiai rastat! Vähän yli...
En tiedä voisiko vaikkapa päätellä, että lainasin poikaystävältä yhdeksänkymppiä ja suostuttelin poloisen lähtemään kipeänä Jyväskylään? Hahaa aprillia!! Kun ei edes ole, sori. Onhan se ehkä vähän no...
Tänään tuli ups:n kuriiri ovelle koputtelemaan ja sieltä tuli paketti! Tuijottelin noita ensin parisen minuuttia ennen kun uskalsin kokeilla päälle, näytti niin pieniltä, mutta hyvinhän ne sopii. Vaa...
Oon niinkin tuottelias etten saanut aikaan ainuttakaan täysin valmista tekelettä. Vanhaan mekkoon räiskin sekä etu- että takapuolelle valkosta kangasväriä, mutta sitä täytyy vielä ommella kunhan saa ...
Tältä näytän tänään eikä se ulkomuoto tuosta varmaan paljoa tule muuttumaan, oon nimittäin vähän kipeenä taas, mistä kai pitäis oppia että talvella pukeudutaan ennemminkin lämpimästi kun tyylikkäästi...
Pahoittelen jo etukäteen jos loukkaan jotakuta, se ei nyt oo tarkotus ja huomatkaa että tää on sit mun oma mielipide ja oma tyyli. Joo. Koska tulee yks helvetin takatalvi toisen jälkeen ja vituttaa (...
Sori mä harrastan kyllä muutakin kun nettishoppailua, mutta koska oli taas sellainen tapahtumien sarja ja niin edespäin, one thing led to another juu nou, tilasin Hennesiltä! (Ok osan näistä oon tila...
Vartijalla varmaan hauskaa kun joku tulee laivalla sanomaan me hukutettiin meidän kaveri. Niin hukutettiin vai hukattiin? Oli ihan jännä laivareissu, selvinpäin nääs. Se oli joku Voicen risteily, eli...
Kohta täytyy lähteä reissun päälle, mennään kaveriporukalla sellaiselle miniristeilylle Silja Europalle. Tässä vaan nopeasti eilisen päivän (ällöttävän pinkki) asu ja sitten menen mallailemaan laivav...
Kävin eilenillalla tsekkaamassa kaverin uuden kämpän ja hörppäsin siinä parit kupit kahvia (samalla kun kaveri nautiskeli vodkaa hehs voi näitä mun arkipäiväjuoppoja). Mun ei ikimaailmassa pitäis juo...
Joo haha eli tykkään Katy Perrystä mut tässä ei nyt ole aiheena kuitenkaan se, että i kissed a girl, vaan kengät. Tarkemmin ottaen korkokengät. En nimittäin oikeestaan ikinä oo osannut kävellä sellai...
Follow my blog with bloglovin´ Joo eli siis moi, tämä on se (surullisen)kuuluisa ensimmäinen postaus, jossa kuuluisi kai esitellä ittensä tjsp: Nimenä toimii se Tuire, mut ei oo väliä vaikka sanoisi...
You are no longer following . Undo?