Hei, me muutetaan!Nyt puhaltaa tässä blogissa uudet tuulet, mutta vanhat kujeet uudessa osoitteessa / my new address is:www.divaaniblogit.fi/dotsan dstripesTämä osoite jää historiaan ja blogi tähän pa...
Marimekon pikkulaukku kuljettaa kännykän ja kukkaron mun mukana. Jotenkin kesäinen se, joten otin vasta nyt käyttöön.
Ja tähän väliin muutama luontokuva, heh. Pihaan kun nousee kukkaa ja päivittäin tapahtuu kasvua uskomattoman paljon, niin pakkohan sitä on "kaupunkilaisen" ihmetellä. Vielä kun oppisi mitä ka...
Kyläilemässä ja samalla muutama ruutu ystävän kodista.
Tässä aika näpsäkkä "pata"ruoka. Tulee isompikin satsi kerralla. Me syötiin tätä ensin basmatiriisin ja mintulla maustetun turkki-jugurttikastikkeen kanssa. Toisella kierroksella maissilastuj...
Vappu, palloja ja pyörintää. Liinaksi surauttaa hurautin Marimekon Siirtolapuutarhan, kun kangas löytyi sopivasti ale-laarista.
Uutta ja vanhaa kalustetta sikinsokin rinnakkain pihalla. Väliaikaisesti. Hakusessa iso pöytä tai kaksi pienempää rinnakkain ja lisää tuoleja. Ja ensimmäinen kukkanen, eipä passaa tallata.
Keittiöön saatiin sattumalta sopiva pöytä (+ pinnatuolit) piharakennuksen vintiltä. Iskun vanhaa tuotantoa. Passeli löytö ja niin yllättävän läheltä.
Pääsiäistä vietetty omassa pihassa ja ihan vähän kyläilty muualla. Ei ole vielä kalusteita pihassa, mutta onnistuu ne syömingit portaillakin.
Raikasta. Maripaita pojalle kirpparilta, salkku Marimekosta.
Mitä isot edellä, sitä pieni perässä. Brion pikkupakki tuli sopivasti vastaan kirppiksellä, 5e.
Muutto suoritettu (joskin jo pari viikkoa sitten), reissu, puuhaa ja bloggaustauko. Nyt saatiin pöytäkonekkin laatikosta esiin ja kamera koneeseen kiinni. Alkaa tämä elämä asettua taas uomiinsa. Tape...
Kuvia muistoksi ja pakkailua. Varsin avuliaan kaverin kanssa kaikki vain tapahtuu hieman hitaammin. Kaapit jo melkoisen tyhjinä, kohta täällä eletään kuin retkellä.
Tässä muutama räpsy viime viikonlopulta, uudesta kotoo. Nuo alkuperäiset lautalattiat olivat yksi asia, johon tykästyin. Valaisimia on vasta hankinnan alla, joten kaikki mahdolliset irtolamput otetti...
Tänään oli oikein keväinen fiilis, kuulemma muuttolintujakin on lennellyt (uskomatonta!). Tämä meidänkin pieni pesue on myös muuttamassa..kaupat tehty niin vanhasta kuin uudesta. Onneksi saadaan tehd...
Finland Family Style by Paumes. Tämä on ihana katselukirja meille isommille. Tekstistä ei ymmärrä höläystäkään (japania), mutta kuvitus on onneksi runsasta. Akateemisesta, parikymppiä."For this, ...
Nyt vasta ehdin kiittelemään näistä tunnustuksista. Kiitos ainakin Ceciilia, Mikko ja Jenni.. Tunnustuksen ja kiitoksen ansaitsee hyvin moni inspiroiva ja elämänmakuinen blogi!
Piipahdettiin Helsingissä ystävien kauniissa, vasta (putki-)remontoidussa kodissa yökylässä. Harmi, että mukana oli vain pokkarikamera, muut kuvat valoltaan surkeita. Stokkan Habitatin osastolta löyt...
Kirpparilta löytyi näin kiva tuoli! Näytin sille Universal Stone -ihmesientä (joka on muuten ihan superhyvä paketti: mm. tehokas, myrkytön, riittoisa) ja kaikki tummentumat ja naarmut lähtivät. Pohja...
Marimekon värikkäitä salkkuja on kotiutunut synttärilahjana ja alesta. Pojan neuletakki Lindexin.
Isomman menosta mallia ja itse perässä. Voi sitä lapsen riemua, kun pääsee nyt ihan itse kävelemään. Onneksi on tullut ikuistettua näitä ensimmäisiä oikeita kävelymetrejä. Jotenkin niin liikuttavaa, ...
Tampere on okei - Tamperelaisen kulttuurin vientihanke Suomen Turkuun.
Nyt meillä taapertaa yksivuotias ja se jos mikä oli juhlan paikka. Juhlittiin kaksi päivää.
Kesäiseltä Berliinin reissulta aakkosjuliste (eli paperiarkki) ja Ikeasta isot peruskehykset. Toimii. Muitakin arkkeja on jemmassa, säästetään nitä kuitenkin vielä ettei tule ähky. Alla riehuu kohta ...
Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Täällä on ollut joulun aikana paljon reissua, puuhaa ja flunssaa (pienin on onneksi säilynyt). Ikeasta joulun alla kotiutunut Amaryllis oli komea, meidän joulupuu. Se...
Kaikenlaista kiirusta on pitänyt, työhommia ymsyms. Poikakin kohta kävelee, nyt jo seiniä pitkin..seurata saa perässä, kun kaikkeen se ehtii. Mustavalkoinen "joulu"liina keittiön pöydällä Hem...
Smoothie-kone laulaa meillä lähes päivittäin. Olen kiitellyt itseäni, kun otin reilusti kesää talteen pakkaseen. Poikakin syö samaa tavaraa ja tätä voi lisätä myös puuron joukkoon. Tykkää!Omena-vadel...
Pappa väkersi meille portin portaisiin yli 60 vuotta vanhasta pinniksen päädystä. Portaat ovat irtonainen elementi, eivätkä kiinni seinässä, joten valmiit porttimallit ei siihen käyneet. Nämä passaa ...
Odotan tähden ripustamista, ei ihan vielä. Paitsi jos sen laittaisikin seinälle vaikka keittiöön. Sohvan takainen seinä pitäisi maalata valkoiseksi.
You are no longer following . Undo?