Bloglovin' helps you keep track of the blogs you read by letting you know when they update.
Mustavalkoisia kuvia päämiehistä, mannekiineistä ja tavallisista ihmisistä täytti tänään Ateneumin saleja. Klaus Bremerin kuvat eri aikakausina tuovat esiin ihmisiä heidän elämänsä oikeina hetkinä he...
Inhoan valittajia ja valitusta. Kuulun aivan liian usein tuohon joukkoon ja tämä blogiteksti tulee olemaan juuri sellainen. Halusin tai en. Tänään kyllästyin tähän talveen. On loma, enkä voinut nyt...
"Lääkkeeseen tilkka makeaa maistumaan sen saa!" Oli eilen iltapäivän kasvatusopetus kerrassaan. Harmi vaan, etten juurikaan ole kasvatusvastuussa kenestäkään. Tosin ystäväni kanssa tuli puhutuksi sen...
Nyt kun Picasso on virallisesti suljettu Ateneumissa, niin saan lopultakin avattua oman kokemukseni, joka oli jo ennen joulua. Ensinnäkin tajusin jo joskus Barcelonassa, kuinka valtavan monipuolinen ...
Läpi pakkastuiskeen pääsin käsittämättömästi yhdellä bussilla kotipysäkiltä oopperan eteen. Uusi koti hämmentää aina välillä, mutta hyvä näinkin päin. Hieman flunssaisena, todella raskaan työviikon j...
Kuinka voi olla niin huumaavaa katsoa kun osaavat kädet tekevät jotakin ja saavat aikaan jotakin kaunista.Tällaisia elokuvia tehdään aina ajoittain, missä käytetään pitkiä aikoja kuvaamaan jonkun käs...