Bloglovin' helps you keep track of the blogs you read by letting you know when they update.
27.1.10 7 vuotiaan pistelykuvioiden lisäksi oli ikkunanlaudalla myös vihreää. 10 vuotias yritti elvyttää syötyä lehtisalaattia ;) Ihan ensimmäiset pääsiäisen merkit olivat jo tammikuussa, kun teke...
Melkein kuukausi oli mennyt joulusta, kun vielä laitoin viimeisiä joulunodotuslaatikoita kiinni ja takaisin piiloihinsa. Viime joulun alla jäi monet laatikot avaamatta. Siksi pitikin tehdä listaa ja...
Loppiaisena (6.1.10) päätin kokeilla uusia repeptejä. Jotenkin jouluista, mutta uutta kuitenkin :). Bataattilaatikoita näkyi ennen joulua kauppojen hyllyillä, jääkaappiin oli jäänyt iso säkillinen ...
Jääkaappiin oli jäänyt iso punajuurisäkki. Minne olikaan jäänyt tämän joulun rosollin teko? Onneksi punajuuria voi käyttää muuhunkin. Kokeilin Kotilieden jauheliha-punajuurilaatikkoa hieman muunnel...
Ohjeesta unohdin siirapin pois, mutta lapset tyhjensivät vuoan kuitenkin. Bataatti-porkkanalaatikon kaverina tarjoiltu jauheliha-punajuurilaatikko oli kuitenkin niin suussasulavaa, että tämä jäi jot...
5.1.10 Kuusi varisti jo kovasti. Ennen oli jouluvalvojaiset, mutta nyt valvotaan loppiaista edeltävänäkin iltana ;). Ilta oli äidin ja isän yhteistä aikaa. Lasten mentyä nukkumaan, valmistettiin p...
2.1.10 Kahtena vuonna olemme saaneet lahja-amarylliksen, mitkä kumpainenkaan eivät ole menestyneet meillä kovin hyvin. Tavallisen marketin valikoimista, itse ostetut amaryllikset tykkäävät kyllä me...
Joulun amaryllis oli huippuyksilö. Uudenvuodenpäivänä se ilahdutti meitä taas avaamalla uudet nuppunsa. Kukka ostettu 20.11.09. Ensimmäisenä adventtina se oli tämän näköinen, toisena adventtina se ...
Ulkoilun jälkeen oli niin nälkä, että meinasin oikaista ohi perunasalaatin teon. Ehdotin nakkien kaveriksi keitettyjä perunoita, "kun ne olivat niin lämpöisiäkin ;)". Mies ei riemastunut ehdotuksest...
1.1.2010 Tänä talvena on lunta, mutta töistä tullessa on jo pimeää, eikä lumimaisemia ole ehtinyt ihastella. Uusi vuosi aloitettiin ulkoillen. Pieni kävelylenkki lumisessa metsässä teki hyvää :). ...
1.1.2010 aamupalan jälkkäriksi saatiin maistella ruokalahjasta tulleita pulleita pipareita. Tänä vuonna oli erityisen kiire jouluvalmisteluissa. Vauhdilla ympärille kasattua joulua ei raaski heti l...
Perinteinen uuden vuoden pöytämme oli jälleen katettu. Tähtiliina, tähtituikut ja siniset tuikut. Lihapulla- ja nakkitikut... ... dippikastikkeet puuttuivat vielä kuvasta. Ympäristössä näytti räis...