Bloglovin' helps you keep track of the blogs you read by letting you know when they update.
Tämän viikon agitreenit oli peruttu, joten treenattiinpa tokoa sitten ihan urakalla. Ensin meillä oli torstaina Karoliinan ryhmässä viimeinen kerta. Otimme liikkuroituna luoksepäästävyyden, paikallao...
Sunnuntaina kävimme kävelemässä aussiporukan kanssa valkeisjärvellä. Mukana oli myös Pyreneittenkoira Otto joka olikin oikein komea kaveri. Lenkki meni mukavasti ja sääkin oli hyvä. Tommi piiloutui L...
Jeppistä keikkaa meillä alkoi uusi toko ryhmä joten nyt tokoillaan kaksi kertaa viikossa kahden viikon ajan jee. Sen jälkeen taitaa riittää se yksi kerta, ellei sitten ihan hirmuna innostuta tästä to...
Viime viikon tokoilut meni mukavasti. Harjoittelimme liikkeestä seisomista ja Lilli hokasi homman melkosen kätevästi. Paikallaolossa tyttö ei oikein suostunut rauhoittumaan (ei noussut) mutta kyyläsi...
Perjantaina oli sitten activen reenit. Teemana kontaktiesteet. Aluksi siis reenailimme kontakteja puomilla, keinulla päähän juoksutusta ja keinuttelua, a-esteellä kontaktia. Lillin lempi este on varm...
Eilen oli taasen ohjattu toko. Alkuun otimme seuraamista, otin pätkiä kohti peiliä ilman käsiohjausta ja hienostihan se pysyi oikealla paikalla. Wubballa sitten leikittiin palkaksi aina pätkän päätte...
Lilli on taas onnellinen pieni prinsessa kun Ruuti "the panssarivaunu" lähti takaisin kotiinsa. Hyvin tulivat koirat toimeen keskenään ja hirmusesti leikkivät ja rymysivät. Activella käytiin perjan...
Meille tuli hoitolainen: Ruuti rotikka. Iso jässikkä mikä rakastaa kun Lilli ajattaa sitä kun sillä on joku kepakko/pallo suussa. Siispä pihamaalta kuuluu melkoista ölömölöä kun nämä kaksi kiitävät m...
Pääsimme jälleen mukaan treeneihin juoksun jälkeen. Eli aloitimme Karoliina Moilasen toko ryhmässä Lillukan kanssa. Ryhmä on kilpailuihin tähtäävä, mutta meillä ei ainakaan vielä ole mitään suuria ki...
Lilli juhli synttäreiltä mummolasta saadulla paketilla joka sisälsi kerroskinkkuvoileivän. Oli aika maistuva lahja. Uutta vuotta vietimme kotosalla ja meillä oli vieraana Jossu, Pasi, Elli, Eetu ja J...
Lyllerssonin kanssa ei olla nyt juoksun aikana päästy porukka reeneihin niin ollaan sitten tokoiltu sisällä ja kotipihalla. Lilli teki tänään niin täydellisen liikkeestä maahan menon että hyvä ettei ...