Hulluna vihkoihin

Päässäni viiraa. Rakastan vihkoja. Täydellisiä vihkoja. Voisin nimetä sen todelliseksi paheekseni, mutta en nimeä. Turha sitä on kerätä paheita, kun voi kerätä vihkoja.

Huomenna alkaa työt ja kävin läpi tyhjiä vihkojani. Kehittelen jokaiselle ostohetkelle jonkun pettämättömän suunnitelman, jotta voin kantaa paperikasan kansien välissä kassalle. Matkapäiväkirjaa, ruokapäiväkirjaa, vihkoa täydellisille listoille, reseptikirjaa, runokirjaa, treenipäivistä, leikekirjaa… ja näiden kaikkien rinnalla ovat ne ”projektivihkot”. Kehittelen päässäni monia projekteja, jotka ehdottavasti tarvitsevat oman vihkonsa käynnistyäkseen. ”Tähän vihkoon kerään materiaalia projektia A varten ja tämä on taas elinehto B:lle.” Pakko todeta, että parhaat projektit ovat alkaneet ihan ilman vihkoa.

Ja jos totta puhutaan, en päivätyössäni tarvitse vihkoja. Kasasin ne keittiönpöydälle vain selvittääkseni päätä ja palauttaakseni työkiemuroita takaisin aivoradoille. Vihkot tuovat työnteon kauniissa paketissa mieleen ja sitä minä toivon: loivaa liukumäkeä takaisin töihin.

Minä tiedän, että meitä on niin monta. Vihkokaveria siis. Parhaita saa esimerkiksi Papershopista, Pinosta ja Rosebudin kaupoista. Ja kaikki museokaupat kannattaa syynätä tarkkaan. Sitten on Akateeminen kirjakauppa, jonne kannattaa suunnata Moleskinejä katsomaan.

Missä muualla? Oi missä?

Viimeinen lomapäivä oli hyvä. Tästä on hyvä jatkaa syksyn työrupeamaan kauniit vihkot salkussa.

- Henriikka