Kaunis kamala kalju

Moikka
Nyt tuleekin vähän erilaista tekstinpätkää. Useasti tästä aiheesta kysellään niin blogin puolella, kuin oikeassakin elämässä, niin ajattelin kirjoittaa hieman mietteitä. Otsikon perusteella saattaakin jo arvata, mutta aiheena siis kalju.
Varmaan lukijat muistaa että ajoin ensimmäisen kerran kaikki hiukset pois viime vuoden marraskuussa. Monelle tämä muutos oli uskomattoman negatiivinen asia, ja saan edelleen kuulla päivittäin että päätökseni oli huono/väärä/aiheuttanut butthurtia ties millä tavoin. Toisista kaljuus on automaattisesti rumaa, hiukset ovat usein naisellisuuden ja kauneuden symboli, joidenkin mielestä niiden puuttuminen tekee ihmisestä vain yksinkertaisesti epämiellyttävän näköisen. Toisista taas kaljuus näyttää sairaalta. Monesti multa onkin kysytty sairastanko syöpää tai esimerkiksi jotain ihotautia jonka vuoksi hiukseni ovat tippuneet. Myöskin kaljuutta on koiteltu kovasti yhdistää mielenterveyteeni. Tavallaan hassua että joku luulee että ajoin itseni kaljuksi siksi että olisin vain yksinkertaisesti seonnut. Yksi suurimmista oletuksista on myös seksuaalinen suuntaumus. Todella moni olettaa että olen lesbo, vain siksi että ajoin itseni kaljuksi. En tiedä miten ihmiset onnistuvat yhdistämään nämä kaksi asiaa toisiinsa, mutta paljon huumoria siitä ainakin on revitty.

Miksi sitten ajoin hiukseni pois? Tätä kysytään joka kerta kun ihmisten stereotyyppiset oletukset ovatkin osoittautuneet vääräksi.
Yksinkertaisesti sanottuna, halusin kokeilla jotain uutta. Monesti aikaisemmin olen elämässäni haaveillut hiuksettomuudesta, ja vasta 19 vuoden kieppeillä uskalsin sen toteuttaa. Olen aina tykännyt laittaa ja värjätä hiuksia räikeästi, ja olen nopeasti kyllästyvää sorttia, joten kaljuksi ajaminen on aina epäilyttänyt. Mitä jos se näyttääkin kamalalta? Mitä jos kyllästyn ja ei olekkaan mitään mitä leikata ja värjätä? Nämä ajatukset kuitenkin katosivat heti kun ensimmäisen kerran lavuaari täyttyi hiuksista ja pääsin katselemaan itseäni täysin uudesta kulmasta.
Ehdottomasti rakkautta ensisilmäyksellä. Oon aina tykännyt lyhyestä tukasta itelläni, pitkiä hiuksia mulla ei luonnostaan ole koskaan edes ollut. Mutta ajeltu pää oli kuitenkin ihan uusi juttu. Todellakin näkee itsensä ihan uudella tavalla. Kasvot tulevat esiin, ja pään muoto onkin yhtäkkiä ihan erilainen. Mitään ei enää voi piilotella hiusten takana. Välittömästi tulee vahva ja rohkea tunne. Tämä olen minä.

Miten hiukseton elämä sitten poikkeaa hiuksellisesta? Aluksi kuvittelin että ainoa ero olisi, ettei minun enää tarvitse laittaa hiuksia aamuisin. Valitettavasti tämä todistui vääräksi jo ensimmäisten kaljujen päivien jälkeen. Ensimmäinen selkeä ero oli tietenkin ihmisten reaktioissa. Muistan kuinka kamalaa tavaraa lueskelin blogista ja instagrammista tuntitolkulla ajelemisen jälkeen. Jotenkin en osannut kuvitella, että pelkästään mun päässä kasvava karva voisi aiheuttaa sellaista paskamyrskyä ja tunneskaalaa ihmisissä. En todellakaan. Noh, oon kuitenkin tosi tottunut netissä pyörivään negatiiviseen ilmapiiriin, joten en kauheasti ottanut itseeni, muuta kuin hämmennyksenä.
Oikeassa elämässä tilanne oli vähän toinen. Milloin joku huusi että ruma huora, kuulapää, tai vaikkapa oksettava syöpäläinen. Jotenkin tilanteet tuntuivat järjettömän absurdeilta. Varsinkin kun yleensä huutelijat olivat ihan aikuisia ihmisiä. Siis miten paljon voi jotakuta tuntematonta häiritä, että mä olen kalju? Lapsilta tottakai on tullut hauskaa kommenttia, millon mitäkin. Ja todellakin ymmärrän, että lapsia voi hämmentää mun ulkonäkö. "Onko toi poika vai tyttö", tai "miksi toi tyttö on kalju" on ihan arkipäivää ulos mennessä. Monesti jään kuuntelemaan vanhempien vastausta, onhan se ihan huvittavaa seurata miten joku kiusaantuu lapsensa sanomisista, eikä osaa selittää että miksi toinen on mitä on. Yläasteikäiset, ja sitä vanhemmat nuoret taas reagoivat juuri niinkuin osaa odottaa. Milloin tullaan porukalla nauramaan oudolle muijalle, milloin osoitellaan sitä ja ehkä vähän huudellaankin. Harvemmin mitään uskalletaan kuitenkaan suoraan sanoa. Luulen että tää sukupolvi on enemmän juuri sitä joka mielummin lähettää netissä anonyymisti kommenttia, ja toivoo että ottaisin siitä itseeni.

Entä mites positiiviset kommentit? Niitä riitti myös enemmän kuin osasin odottaa. Olen saanut hurjasti viestejä naisilta, jotka ovat syystä tai toisesta menettäneet hiuksensa, ja niiden myötä myös itsetuntonsa. Välillä itku kurkussa olen lukenut jonkun seuraajan viestiä, jossa hän kertoo taistelleensa syövän kanssa ja tunteneensa itsensä rumaksi koska on kalju. Tai kuinka joku on käyttänyt satoja euroja peruukkeihin, koska ei ole kehdannut mennä ulos ihosairautensa takia, joka aiheuttaa kaljuuntumisen. On todella mahtavaa, että jengi löytää musta inspiraatiota ja voimaa. Ja just sen takia tykkään tehdä mitä teen ja olla oma itteni. En tarvitse edes hiuksia. Olen myös törmännyt muutaman kerran naisiin, jotka ovat myös haaveilleet kaljusta, mutteivät ole koskaan uskaltaneet sitä ajaa. Kerran olen livenäkin törmännyt tyttöön, joka tuli innoissaan kertomaan ja kiittelemään siitä että rohkaisin häntä leikkaamaan hiuksensa, ja että hän tuntee vihdoin itsensä rohkeaksi kun ei enää piilottele hiuksiensa takana ja on uskaltanut tehdä jotain mistä on aina haaveillut.
Tässä olenkin nyt maininnut moneen kertaan millaisia reaktioita olen herättänyt naisissa, mutta entäs miehet? Ihan ensimmäisenä tietenkin monet miettii, mitä poikaystäväni oli mieltä siitä että olen kalju. No, valitttavasti mulla ei ole mitään siistiä pitkää tarinaa siitä millaisen reaktion sain aikaan, hah. Sanoin Paulille että nyt haluan että ajetaan kaikki hiukset pois. Pauli kysyy, olenko varma. Vastasin että joo, ja siinähän me sitten oltiinkin jo kylppärissä vetämässä hiuksia pois. Pauli itseasiassa oli se, joka ajoi pääni ihan ensimmäisen kerran. Pari kertaa olen ulkona kysynyt eikö Paulia häiritse se, kun jengi tuijottaa tai olettaa että olen Paulin lesbokaveri. Vastauksena olen vain saanut naurua ja ihmettelyä, että miksi mietin jotain niin typerää. Eli tätä miestä ei ainakaan ole häirinnyt onko mulla hiuksia vai ei.
On kuitenkin paljon miehiä joilta olen saanut negatiivista palautetta juuri siksi että olen nainen ja kalju. Monesti kysytään että "miksi olet vapaaehtoisesti ruma? olisit niin kaunis jos sulla olis pitkät hiukset."

Niin no, näytänkö siltä että mua kiinnostaa olla jollekin random jannulle kaunis? En koskaan ole tuntenut itseäni niin kauniiksi kuin sen jälkeen kun ajoin hiukset helvettiin. Mutta joillekkin se on vaan niin vaikea ymmärtää, miksi haluan olla kaunis itselleni enkä heille. Monesti miehet nimenomaan olettavat että olen lesbo, koska mulla ei ole hiuksia. Pari kertaa onkin ollut kiusallisia tilanteita, kun joku jätkä kysyy että onko mulla tyttöystävää ja vastaan että ei, mut tää parrakas mies on mun poikaystävä. En koskaan oo tuntenut minkäänlaista miesvihaa, ja lähinnä nää miesten olettamukset onkin ollut tosi humoristisia mun mielestä. Mikään ei oo hauskempaa kuin murtaa jonkun stereotyyppiset olettamukset täysin. Pari kertaa oon myös tavannut miehiä jotka on ollu tosi hämmentyneitä kaljusta naisesta, ja sanonu että kylläpäs sopii sulle tosi hyvin, vaikken koskaan oo ajatellu että kalju tyttö vois olla jotenkin nätti. Oletettavasti hiukset vaan on niin suuri osa naiseutta, että monelle miehelle onkin nimenomaan HÄMMENTÄVÄÄ nähdä kalju muulla kuin miehellä.

No olenko sitten kokenut että kaljuus vie jotenkin naiseutta? En koskaan oo ollut sellainen tyttömäinen tyttö, ja ihan suoraan sanottuna olen aina kokenut itseni androgyyniksi. Tästä en ole koskaan blogissa puhunut, koska en kuitenkaan koe että se on muiden kuin minun asiani. Kuitenkin tiedostan oman fyysisen sukupuoleni ihan täysin, ja olen sinut sen kanssa mitä olen. En koe että hiuksien menettäminen liittyy mitenkään naiseuden menettämiseen. Päinvastoin. Kaljuus antaa roimasti itsetuntoa ja tuo ihmisen piirteet ihan uudella tavalla esiin. Jokaisen naisen tulisi kokeilla lyhyitä hiuksia edes kerran elämässään. Tuo ihan uudenlaista hehkua kasvoille!
Monesti viime marraskuun jälkeen oon halunnu kasvattaa hiuksia, ihan vaan siksi että saisin jotain uutta. Silti oon vaa aina uudestaan ja uudestaan ajanu lopulta hiukset pois. Miksi? Koska se vaan tuntuu mun jutulta. Vaikka mulla on ollut ihan upeita hiuksia vuosien saatossa, niin on pakko sanoa että kalju on mun lempi hiustyyli. Nyt tässä hetkellä mulla on pari senttiä tukkaa päässä, kuten tän postauksen ekoissa kuvissa näkyy, ja jo nyt vähän ahdistaa. Haha. Tykkään kuitenkin tän hetkisestä väristä sen verran paljon, että koitan pitää itseni erossa hiustenleikkuukoneesta toistaiseksi.
Huhhuh, kylläpä tulikin tekstiä, ja tästä aiheesta voisi kirjoittaa vielä metrin jos toisenkin, mutta taidan jättää välistä. Ihan mukavaa tosin kirjoitellakin välillä, eikä vaan spämmätä teitä kuvilla. Taidan ottaa tavaksi.
Toivottavasti tämä teksti ei aiheuta peppukipeyttä, ja jos joku nyt otti itseensä niin suosittelen vaan poistumaan tietokoneen ääreltä. Täällä internetuaalissa kun saattaa tulla vastaan vielä kamalampaa tekstiä.