Joulun pakottamaton ilo
Minä olen niitä jouluihmisiä, ja onneksi ympärilläni on samanhenkistä väkeä. Luulenpa, että suomalaisista neljä viidestä kokee olevansa jonkun tason jouluihminen. Jouluihmisyys ei välttämättä tarkoita kaikille samaa asiaa, mutta vain pieni murto-osa on niitkä, jotka eivät oikeasti välitä joulusta lainkaan.
8-henkinen ystäväporukkamme on ollut tiiviisti yhdessä siitä saakka, kun muutimme takaisin Helsinkiin muutamia vuosia sitten. Perinteeksi muodostuneet pikkujoulut järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Lähdin mukaan Suomen Lähikaupan yhteistyöhön saadessani tietää, että voin järjestää ystävilleni pikkujoulut. Kuulin kahden kärpäsen liiskaantuvan kertaheitolla.
Maanantaisissa kekkereissä riitti valoa, jouluruokaa ja huonoja vitsejä, ja lahjojakin jaettiin aikuisikään nähden vähän liikaa. Ja kyllä, olemme niitä ystäväporukoita, joissa hoilotetaan joululauluja ääneen.
Tehtävä numero yksi oli kipaista ruokatarvikkeet Helsingin Mellunmäen Siwasta. Meillä oli tarkkaan harkittu, perinteinen joulumenu mietittynä ja perinteisin menetelmin paperilistalle kirjattuna: suklaata, herneitä, kalaa, laatikoita, kinkkua, glögiä, omenoita, mätiä, joulutorttuja, luumurahkaa… Vaikka olenkin ruoan suhteen kokeileva ja tykkään muun maailman ruokavaikutuksesta, tunnustaudun myös suomalaisen jouluruoan ystäväksi. Niihin makuihin liittyy niin paljon muistoja, että voi olla, ettei loppupeleissä hyvänolontunnetta tuo edes maku vaan muistijäljet hyvistä hetkistä makujen ja tuoksujen äärellä.
Tämä Siwa oli uusi paikka minulle, mutta kauppa oli kyllä valoisampi ja huomattavasti suurempi kuin oma lähi-Siwa. Uudistuksen myötä paikka on tehnyt pientä kasvojenkohotusta ja kauppaketjulle tuttu ”nuhjuisuus” oli poissa.
Ladottiin ruoka kärryihin ja onniteltiin toisiamme siitä, kuinka tomerasti hoidimme kauppareissun. Mikään ei ole pahempaa kuin suunnittelemattomat suuret kauppaostokset ystäväporukalla. Paitsi kun videovuokraamosta ei löydy elokuvaa ja leffojen ääressä pyörii tuntikausia.
Ylläolevassa kuvassa flirttailen komealla, tummaihoiselle myyjälle (Vitsit vitsinä, mutta siltä tuo keimailu näyttää. Maksavalle asiakkaalle vähän too much?)
Toinen tehtävä oli ruoan valmistus, kolmas ja viimeinen koski syömistä. Kolmannen ohella juhlimme ja juttelimme, aidot kuusenkynttilät paloivat ja tähtitorttujen sakarat löysivät kaiken askartelun jälkeen paikkansa.
Väsymystä alkoi näkyä itse kunkin silmissä, mutta maanantaijuhlat venyivät kuitenkin puoleen yöhön: ”kyllähän sitä viimeisen viikon jaksaa ennen lomaa vaikka nukkumatta”.
Joulun alla tuntuu, että ystäville tulee heittää hyvästejä pitkäksi aikaa. Todellisuudessa tauko on parisen viikkoa, jos sitäkään. Toiset pysyvät joulunajan visusti kodeissaan, eikä minkäänlaista lomareissua ole edes tiedossa. Kuin vietettäisiin yksi viikonloppu. Jouluheipat on kuitenkin hyvä tekosyy pippaloida ja kippistellä, halailla ja itkeskellä (ehkä ei viimeistä kuitenkaan).
