Keskeltä ei mitään

Tanskalaiset kynttilänjalat löytyivät keskeltä ei mitään, kolmenkymmenen vuoden takaisista maisemista, peltojen, koivujen ja kelopuiden keskeltä, sieltä, missä minun sydämeni on. Olin alta kouluikäinen, mutta muistan lähikaupasta hankkimani pienen, vaaleansinisen päiväkirjan, jonka kanteen oli piirretty vaaleatukkainen tyttö. Muistan myös haarukalla survotun banaanin, jota mummu syötti vasta nielurisansa menettäneelle kuusivuotiaalle. Ja mattopyykin ja sen rannan liuskoittuneen kiven, johon löin aina varpaani.

Pitäisi käydä useammin, ihan jo myymäläaarreaitankin takia.

Aarreaitasta, joskin virtuaalisesta, se löytyi Klaus Haapaniemen tyynykin. Kaksin kappalein, harmaana ja vihreänä. Seuraavaksi on niiden sinisten vuoro sitten joskus. Ennen sitä joskusta ostan spraymaalia ja suihkutan yhden valaisimen. Saatan myös porata pari hyllyä seinille, jos sukanneulonnaltani (lue: The Killingiltä ja Kinnamanilta) kerkiän. Vaikka kyllä ne sukatkin tekevät tuloaan.