Keramiikkakurssilla

Olen koettanut tässä miettiä, milloin viimeksi en olisi omannut metristä keskeneräisten käsitöiden pinoa. Koska tila ja tarvikearsenaalini on rajallinen, keskityn neulonta- ja virkkuuhommiin, mutta mikäli meillä olisi verstas, kunnostaisin siellä kaiken aikaa huonekaluja, opettelisin verhoilemaankin. Ja maalaisin ja muovailisin savea.
Savi on kiehtonut minua vuosikausia, mutta kontaktini siihen rajoittuvat päiväkodin punasavirasiaan, jonka pykäsin viisivuotiaana ja jossa säilytin maitohampaitani. Muistaakohan äiti sen vielä? Savessa on toki tullut maalaistyttönä rämmittyä, mutta keramiikkaan en ole päässyt perehtymään.
Mutta perjantai-iltanapa pääsin, kun suuntasin neljän ystäväni kanssa Pyynikille Lampisen Merjan oppiin. Vanhan tehdasrakennuksen korkeat tilat, suuret ikkunat ja Merjan vanhat, ajan kauniisti kuluttamat kalusteet antoivat tilaa ajatuksille, vaikka ne olivatkin yksipuolisesti "ooh, ihanaa" -luokkaa. Ihastelut eivät ainakaan vähentyneet, kun pääsimme painamaan sormemme saveen. Huh, mikä materiaali! Lempeä ja kannustava, semmoinen kuin opettajammekin.
Saapa nähdä, mitä meidän tekeleistämme tulee, että pääsevätkö café au lait -kulhoni käyttöön saakka. Tai vaikka osaksi ruokakuviani. Siinäpä muuten seuraava tavoitteeni: kuvausrekvisiitan kartuttaminen omin astioin. Ensi syksynä on pakko mennä kansalaisopistoon, eipä tässä muu auta.
Oletteko te olleet keramiikkakursseilla? Tai vaikkapa viikonloppuworkshopeissa? Suositelkaa yhdelle innostuneelle.