Uudet pielukset

Olen tällä hetkellä tuskallisen tietoinen siitä, että ihmisanatomiaan kuuluu kaksi käsivarren ojentajalihasta. Sunnuntaina testattu BodyPumpin uusi ohjelma potkii alleissa aika kivasti. Kyllä, edelleen – tiedostan vallan hyvin että on jo keskiviikko. Se uusi ohjelma on hirveä. H i r v e ä . Terkuin ihminen, jonka käsilihasten paikalla on tankoparsaa – sitä tölkkiversiota. Jollain tavalla vähän hävetti eilen, en tiedä miksi, mutta istuin sohvalla syömässä Snickers-patukkaa enkä saanut kättä suuhun asti kurkottelematta ja irvistelemättä. Jotenkin siinä tilanteessa oli kummallista sarkasmia. Hmm. Pitää ens kerralla ottaa ensin särkylääke että saa suklaat suuhun mukavasti.

Silloin kun ojentajat olivat vielä toimintakunnossa, surautin blogissakin vilahtaneista kankaista tyynynpäällisiä. Pompulanauha ei ollut ehkä ommeltavuuden suhteen mikään suuri lemppari, mutta ihan somat näistä tuli. Olkoonkin, että ompelin ensin toisen tyynyn vetoketjun paikalleen jotenkin niin nolosti, etten voi käsittää. Tokikaan en voinut taipua purkamaan yhtään enempää kuin oli pakko, mikä johti entistä typerämpiin hankaluuksiin.

Tyhmyys ja itsepäisyys, loistoyhdistelmä. Just add Snickers-bar.

Pompulanauhalle miinuspiste myös siitä, että näen sieluni silmin miten se imee magneetin lailla koko asunnon kaverinkarvat itseensä ja näyttää ennen pitkää maatuskan ja kapisen hyeenan rakkauslapselta. Huolestuttaa vähän, miten Mies sitten erottaa meidät toisistaan.

Näitä kuvia ottaessa tuli tehtyä sellainen huomio, että laitan blogiin lähes aina pelkkiä lähikuvia asioista. Toki syynä on usein objektiivi ja se, etten vain pääse kohteista kauemmas, mutta monesti syynä on myös tietty “ujous”. Jotenkin olen ajatellut, että koti ei ole koskaan tarpeeksi siisti, tarpeeksi nätti ja tarpeeksi valmis ollakseen edukseen. On ihan väärät sohvat ja ruokapöytä ja keittiön tasotkin tyhmät ja väliaikaiseksi tarkoitetut. Vasta nyt viime kuukausina olen sisustusblogien lukemisen myötä ymmärtänyt, että eivät ne muidenkaan kodit täydellisiä ole ja juuri se on niissä mukavaa ja kiinnostavaa.

Peruutin siis kuvia ottaessani muutaman askeleen (no, aika monta askelta) ja kaappasin olkkarista mukaan laajemman palan. Siellä näkyy nurkassa pikkuitiöiden romuloota ja inhoamani värjäytyneet entisenvalkoiset möhlösohvat. Lapsilla ei ole omaa huonetta – vielä – joten romukopan sijainti on vakio vielä kotvan aikaa. Sohvat taas on tarkoitus vaihtaa mustiin ja nahkaisiin yksilöihin, joissa on kepeät korkeat jalat. Sitku.

Semmottista täällä tänään. Olen ollut sisustuspoliittisella käsityörintamalla aktiivinen muutenkin, jatkoa seuraa siis jossain vaiheessa. Nyt menen uittamaan allini napalmissa/lämpögeelissä, mikäli pääsen sohvalta ylös. Reipas painojen lisäys kyykyissä teki tehtävänsä myös etureisiin.