Laserleikkaus, osa I

Dodii murut, tässä välissä on lusittu mahataudit ja on ollut kaikin puolin tosi hästii. Onneksi yksi riesa on joukosta poissa ja kaikesta on saanut “nauttia” ihan omin kirkkain silmin. Luvassa siis höpinää silmien laserleikkauksesta. Pölötän ensin yleisiä fiiliksiäni ja säästän tylsät faktat kakkososaan, muuten tästä tulee pitkä ja kuiva vuorisaarna.

Olen leikitellyt ajatuksella silmien leikkauttamisesta oikeastaan aina. Nuorempana esteenä oli raha, nyt hieman vanhempana mukavuudenhalu ja typerät ennakkoluulot. Viimeksi kolme vuotta sitten leikkaus oli tapetilla lasien uusimisen ohella ja silloin hannasin, koska. Niitä syitähän riitti. Näin jälkikäteen ajateltuna pystyn kyllä kumoamaan ihan jokaisen ennakkoluulon.

“Mulla on aina ollut silmälasit. Mä olen tottunut niihin, ei ne haittaa mua.”

- Juu eivät haittaa, paitsi ööö… uidessa, liikkuessa, aurinkolasien kanssa räpeltäessä ja silloin kun ne hajoavat.

“Jos haluan olla ilman, laitan piilarit.”

- Harmi vain, että yhdetkään piilarit eivät koskaan ole olleet mukavat ja niiden kanssa on aina tietty hygieniavaatimus olemassa. Piilarit ja esim. festarit? Nam.

“Mulle sopii silmälasit.”

- Jostain syystä kuitenkin olen valokuvissa mieluummin ilman. Ja juhlissa.

“Silmälasit on hienoja.”

- Aurinkolasitkin on hienoja.

“Leikkaaminen maksaa.”

- Silmälasit, piilarit ja vahvuudelliset aurinkolasitkin maksavat.

“Jokin voi mennä vikaan ja siitä kärsii lopun elämäänsä.”

- Se, että jokin menisi pieleen on aivan äärimmäisen epätodennäköistä.

“Lasit joutuu hankkimaan kuitenkin taas joskus.”

- Juu, 15 vuoden päästä kun ikänäkö puskee. Se tarkoittaa sitä, että joudun lukiessa käyttämään laseja. Kauas näen todennäköisesti edelleen hyvin.

“Se, että joku ronkkii silmiä on ajatuksena kammottava.”

- No, what can I say, se on kammottava ajatus :D. Ja ehkä se perimmäisin syy siihen miksi olen mieluummin jatkanut eloa silmälasien kanssa näin kauan. Leikkaus ei kuitenkaan ollut niin kamala kuin ajattelin!

Olen elellyt uusien silmien kanssa nyt parisen viikkoa, ja valtaosan ajasta näen tosi hyvin. Väsyneenä silmät alkavat harittaa ja tarkentaminen hidastuu, mutta toivon, että ajan mittaan asia korjaantuu. Minkäänlaista kipua tai roskantunnetta ei ensimmäisen viikon jälkeen ole ilmennyt. Välillä, varsinkin väsyneenä, silmät kuivuvat ja joudun turvautumaan silmätippoihin.

Ärsyttävin asia tähän mennessä on häikäisy. En pysty juuri oleskelemaan suorassa, kovassa auringonpaisteessa ilman aurinkolaseja. Tuntuu kuin aurinko paistaisi viiltävänä suoraan aivoihin asti ja olo on välittömästi melko pahoinvoiva. Arskat ovat mukana jatkuvasti. Vastaavasti taas siirtyminen kirkkaasta ulkoilmasta hämäriin sisätiloihin (esim. varastoon) on hankalaa, sillä silmä adaptoituu tosi hitaasti hämärään. Nämä ovat kaikesta huolimatta melko pieniä harmeja ja leikkauksesta on kulunut vasta niin vähän aikaa, ettei muuta oikein voisi odottaakaan. Ei näiden kuulukaan toimia täydellisesti vielä.

Hämmentävin ja kertakaikkisen odottamaton bonus on värinäön paraneminen. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta näen kaikki värit syvempinä ja vivahteikkaampina kuin ennen. Visuaaliselle ihmiselle aika iso juttu. Löydän itseni tuijottamasta milloin mitäkin pöytäliinaa ja kankaanpalaa silmät kierossa ihan vain siksi, koska kaikki värit näyttävät aivan uskomattoman hienoilta. Ajatella että en aiemmin edes osannut aavistaa, että maailmasta puuttuu saturaatiota :D

Mutta mikä olikaan se viimeinen korsi josta kamelin selkä katkesi? Vihjeenä kaksi monokkelia.