Warriors dance

Hei taas kaikki. Tiedän, että pahoittelen usein hiljaisuuttani, mutta valitettavasti elämässäni on paljon kaikkea muutakin, kuin tietokoneella hengailu. Teen kumminkin paljon töitä (ja enimmäkseen tähän mennessä iltavuoroja), nään poikaystävää, ystäviä, hoidan eläimiä, lenkkeilen.. Ja jossain vaiheessa pitäis nukkuakkin! Yritän kumminkin postailla mahdollisimman usein, koska bloggaus on kivaa ja te ootte ihania. ♥

Nyt on vähän surku-olo. Maanantai-iltana päästyäni töistä kadotin puhelimeni. Normaalisti en kadota mitään vähänkään tärkeää, koska ennen töihin lähtöäkin tarkastan ainakin kolmesti, että minulla on avaimet, lompakko, puhelin ja tupakat. Niitä ei saa unohtaa. Maanantai-iltana väsyneenä olin kumminkin huolimaton; junapysäkillä odottaessani muutaman duunikaverin kanssa tekstasin muutaman jutun Tommin kanssa, poltettiin tupakat ja noustiin junaan. Hurjan neljän minuutin matkan jälkeen välille Pasila-Helsinki kävelin suoraan steissin toiselle puolelle odottamaan bussiani. Kaivoin laukun ja kaikki taskuni, mutta puhelinta ei löytynyt. Nokia E7 on sen verran painava, että tiputtua maahan (been there, done that) ei voi olla kuulematta sitä kamalaa räsähdystä. Se on siis jäänyt junaan. Laitoin pitkästä aikaa reisitaskuhousuni, jonka taskuista tippuu kaikki, mutta väsyneenä ja ajatuksissani en vissiin tajunnut asiaa. Seuraavana päivänä kävin Suomen löytötavaratoimistossa, mutta käskivät soittelemaan tänään uudelleen (toimitusaika 2-6 päivää wtf). Tänään tai viimeistään maanantaina saa siis nähdä pitääkö toivo heittää kokonaan menemään..

En tiedä, kumpi harmittaa enemmän; se, että ostin puhelimen alle vuosi sitten ja maksoin siitä paljon vai se, että kaikki numeroni jäi siihen SIM-kortille. Elän koko ajan siinä toivossa, että puhelin ilmaantuu, mutta sitä suuremmalla syyllä pudotus tulee olemaan isompi, jos se ei löydykkään. Nyt sormet ja varpaat ristiin ihmiset, haluaisin niin kovasti sen puhelimen takaisin.

Tänään on myös mun ja Tommin kuukausipäivä. Vaikkei kuukausia ole kerinnyt kertyä vielä montaa olen ollut onnellisempi, kuin koskaan ennen. Ollaan Tommin kanssa niin samanlaisia, levottomia idiootteja. Usein sanotaan, ettei kumppani saa olla liian samanlainen, mutta meillä se on ainakin ollut vain hyvä asia, koska ymmärtää paremmin, miksi toinen esimerkiksi suuttuu tai on surullinen jostakin. Kun riidellään, riidellään kunnolla ettei jää mitään patoutumia eikä jää mikään epäselväksi. Ja jos me pidetään hauskaa, meillä on oikeasti ihan mielettömän hauskaa. Voidaan tehdä toistemme kanssa tyhmiä juttuja, kivoja juttuja, söpöjä juttuja ja vakavia juttuja. Tämä on rakkautta.

Tällä hetkellä vatsa on kipeä, keuhkoa puristaa, hampaaseen sattuu ja on kamala nuha, winwinwin. Koko ajan oon kipeenä tai jotakin paikkaa särkee, hullukshan tässä tulee. Jos särkylääkkeitä ottais naamaan, pakkeloituis ja yrittäis suunnistaa johonkin kauppaan, jotta voin tehdä miehelle yllätyksenä ruokaa. Kuulostaa suunnitelmalta. Hyvää viikonloppua ihanat. ♥ Ja anteeksi kuvien puutteellisuus, luonnollisesti Tommin kannettavalta ei hirmuisesti löydy mitään tämän päivän posetuksia musta, ja halusin vaan tehdä pikapostauksen, että tiedätte minun olevan hengissä. Koitetaan kestää.