Balmuirin Lugano-pyyhkeet ja upea arvonta!


Olin kymmenvuotias, kun sain ensimmäiset "oman kodin tavarat" syntymäpäivälahjaksi. Isoäitini rakasti astioita ja kauniita kattauksia, ja sain lahjaksi kuusi hopealusikkaa. Vaikka pieni olinkin, osasin arvostaa lusikoita, ja muistan odottaneeni innokkaasti, että pääsisin ensimmäiseen oikeaan kotiini opiskelijaboksien jälkeen. Isoäiti, joka oli ammatiltaan keittäjä, kävi muuten sotien jälkeen Haaparannassa ostamassa posliiniastiaston - aika harvinaista tuolloin. Siitä on edelleen kaikki osat tallella. Ehkä rakkaus kauniisiin astioihin ja tekstiileihin periytyy häneltä.

Kymmenvuotispäiväni jälkeen sain jouluisin ja syntymäpäivinä vanhemmiltani ja tädiltäni aina vähän kerrallaan kodin tavaraa: astioita, lakanoita, pyyhkeitä, aikuisempana tyynyjä, täkin ja sängynpeiton. Muistan tätini antaneen minulle neljä teekuppia lautasineen, jotka olivat punaiset valkoisine koristesydämineen. Ne seurasivat musiikkilukion jälkeen opiskelubokseihin.

Kotona opin vetämään lakanat siihen tyyliin, kun isoäiti oli äitiäni opettanut, ja luultavasti kuten hänen äitinsä on opettanut. Ennen kuin saimme mankelin tänne kotiin, silitin silityraudalla lakanat ja pyyhkeet, vaikka se välillä aikamoinen vaiva olikin.

Ei siis ihme, että edelleen vaalin kauniita tekstiilejä. Lakanat mankeloin, pyyhkeet silitän ja taittelen kauniisti, vaikka mankeloiminen ja silittäminen ei todellakaan ole lempipuuhiani... Sileät lakanat ja kuohkeat pyyhkeet ovat kaiken sen vaivan arvoisia. Olin siis todella innoissani, kun sain Balmuirin yhteistyön merkeissä kotiin Lugano-pyyhkeitä. Ne on tehty korkealaatuisesta supima-puuvillasta ja ovat superpehmeitä! Väreiksi meille sopivat sand ja ivory. Kahta väriä on myös kiva yhdistellä keskenään.








Balmuir arpoo nyt lukijoideni kanssa upean palkinnon: kaksi settiä Lugano-pyyhkeitä! Voittaja saa kaksi kasvopyyhettä 30x50cm, kaksi käsipyyhettä 50x70cm ja kaksi kylpypyyhettä 70x140cm valitsemassaan värissä. Osallistuaksesi käy Balmuirin sivuilla täällä, ja kerro, missä värissä ottaisit setin, jos voittaisit.
Kommentoi selvällä nimimerkillä, ja muistathan, että minulla on kommenttien valvonta päällä. Kommenttisi ei siis näy, ennen kuin sen julkaisen. Arvonta-aikaa on lomakauden vuoksi kaksi viikkoa: tiistaihin 15.7. klo 18.00. saakka. Voittajan tulisi ilmoittautua kahden vuorokauden sisällä arvonnan päättymisestä.
Arpaonnea ja mukavaa päivää!
Ps. Kurkkaahan myös otsikon alle Kampanjakoodeja-sivulle, siellä on mm. Balmuirin nettikaupan alekoodi lukijoilleni, voimassa elokuun loppuun saakka!
*Yhteistyössä Balmuirin kanssa, bloggaaja ei hyödy linkeistä rahallisesti
  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...