kotilo

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat & joulukuusiarvonnan voittaja

Oli mielenkiintoista lukea Tuomaanmarkkinoiden kuusiarvontaan osallistuneiden joulumarkkinakokemuksista! Kiitti niistä. Tallinnan joulumarkkinoilla olen itsekin käynyt, mutta haaveissa on ne kuuluisat saksalaiset joulumarkkinahässäkät, joista moni mainitsi. Jonakin päivänä vielä.

Oma joulumarkkinalempparini on Turun Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat, jotka on aina pakko käydä koluamassa. Nämä kuvat ovat viime sunnuntailta, jolloin Suurtorin markkinat olivat auki viimeistä kertaa tänä vuonna.

Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän löydän myös markkinoilta katsottavaa. Ennen en innostunut kuivatuista pellavakimpuista, haarakynttilöistä tai karvaliiveistä niin kuin nyt. Makuni lienee siis tätiytynyt tai nätimmin ilmaistuna kypsynyt. Tuota Suurtorin ympäristön joulutunnelmaa olen kuitenkin ihan aina rakastanut.

Suurtorilta Aboa Vetukselle johdattavalle kuuluisalle Luostarin Välikadulle (kuvat 5–8) oli tänä vuonna avattu pieniä putiikkeja, jotka toimivat taiteilijoiden ja käsityöläisten työtiloissa. Uskomatonta, mutta tuo nyky-Turun kapein katu on keskiajalla ollut Turun valtakatu (Wikipediasta opiskeltua). Onneksi Engelin ruutukaava ei koskaan jyrännyt Turun keskiaikaista keskustaa. Ihan kuin ei Suomessa talsisikaan, kun Välikadulle astuu.

Ja lopuksi vielä Turusta Helsinkiin ja viime viikon Tuomaan Markkinoiden joulukuusen arvontaan. Voittajaksi selviytyi Ilona. Laitan sinulle myös mailia asiasta. Onnea! Toivottavasti kuusi saa hyvän kodin luotasi ja saat valittua sen kokoisen kuusen kuin on mieleen. :)

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat in my home town Turku is a favorite of mine among Finnish christmas markets.

  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...