Pentik Pop Up














Hei pitkästä pitkästä aikaa! Ihanaa jos ootte vielä siellä ja ootte jaksanut odottaa ♥ Blogin hiljaisuuteen on vaikuttanut eräs varsin raskas ja painava syy, mutta kerron siitä sitten myöhemmin. Jos siltä tuntuu. Just nyt en halua jakaa taakkaani sen enempää, kun koko totuus ei ole itsellekään vielä selvillä. Helppoa ei kuitenkaan ei ole ollut eikä ole vieläkään. Eteenpäin on kaikesta huolimatta pinnisteltävä ja jaksettava uskoa valoisampaan huomiseen. Blogi on jo muutaman vuoden ollut mulle rakas harrastus, ja koitan nyt josko se (ja siinä samalla tietysti te) auttaisi osaltaan tällä kuoppaisella matkalla.

No mutta. Oli mulla jotain kivaakin kerrottavaa :)

Parisen viikkoa sitten olin viettämässä iltaa muutaman muun bloggaajan kera Porin Puuvillaan pystytetyssä Pentik Pop Up -myymälässä. Meitä hemmoteltiin kuplajuomalla, juustoilla ja Pentikin omilla hyytelöillä sekä makeisilla. Tiesittekö muuten, että Pentikin valikoimista totta tosiaan löytyy kiitettävä määrä suomalaisten yhteistyökumppanien kanssa valmistettuja suussa sulavia herkkuja? Jos et ole vielä testannut, niin suosittelen suurella lämmöllä näiden makuelämysten lisäämistä tämän vuoden joulukattaukseen :) Erityisesti erilaiset hyytelöt ja hillot on ihan törkeen hyviä juustojen ja keksien kera!

Liikkeen myymäläpäällikkö kertoili tarinaa Pentikin sekä Pop Up -myymälöiden takaa meidän naustikellessa pöydän antimista ja kierrellessä liiketilassa. Kaikkea kaunista oli laitettu esille, mutta popup -idean mukaisesti Puuvillassa on tarjolla rajoitettu valikoima. Kävelykadun myymälä palvelee edelleen totuttuun tapaan ja sieltä löytyy koko tuotekattaus :)

Illan aikana bloggaajien kesken arvottiin kaunis Hanki -sarjan kulho. Ja tittididii, kuinka onnekkaasti kävikään, kun arpaonni suosi meikämammaa! Ihan mahtavaa :)

Kaunis kiitos vielä Pentikin väelle ja kanssabloggaajille piristävästä illasta :)
  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...