But at least I got my friends

Viime perjantaisten uutisten jälkeen päätettiin tyttöjen kanssa vähän nollata lauantaina. Mulla ainakin oli hauskaa, kiitos ja anteeksi vaan kaikille, jotka saattoivat olla näkemässä. Paitsi sinä yksi ihana lukija piristit kyllä iltaani vielä entisestään, oli huikea törmääminen!
Onneks mulla on nää tytöt ♥

Päivät ovat menneet todellista vuoristorataa ylös ja alas. Vaikka täytän tuntini töillä ja ihanilla ihmisillä, saatan silti huomata yhtäkkiä, että kyyneleet kihoavat silmiini täysin ilman ennakkovaroituksia. Aika kiusallista, mutta annan itselleni luvan siihen. Lujalla tahdonvoimalla saan kuitenkin pidettyä alkavat surkupeppu-kohtaukset kurissa silloin, kun olen liikenteessä. Kotona taasen on liian hiljaista, jotta voisin sulkea syövän pois mielestäni kokonaan. Silloin se paljon puhuttu herra Pelko vyöryy jälleen päälleni, ja sen selättäminen vaatii enemmän kikkakolmosia.
Onko kellään ideoita, miten saisin lievennettyä niitä ahdistuskohtauksia ollessani yksin? Vaikka uusi, oma kotini onkin maailman ihanin ja söpöin pieni yksiö, sen seinät tuntuvat turhan usein kaatuvan niskaani. Ei riitä miun haba pitämään niitä pystyssä.
Tekee mieli mysliä. Olipa hyvä, että kävin viikonloppuna kaupassa. Nyt harmittas, jos sitä ei oiskaan kaapissa. Heippa.
♥: Elli