Varistyttö ja Unissakulkija

Ensimmäinen neuvo: antaudu.
Älä tee niin kuin minä ja lue liikaa muiden ajatuksia ennen aloittamista, se luo vain esteitä tarinalle. Varistytön aihe on kauhea. Pelkäsin sitä niin, että luin kirjan etäältä enkä päästänyt sitä iholle. Säästyin suurimmalta ahdistukselta, mutta samalla jäin paitsi jostain.
Trilogian ensimmäisen osan kerronta on välähdyksenomaista, elokuvamaista, kuin pätkiä unista - tai painajaisista. Se ei yritäkään olla helppo, eikä tosiaankaan avaa solmujaan ihan suoria polkuja. Tiedättehän sen tusinadekkarin kaavan: tapahtuu rikos - löydetään johtolanka, sitten toinen - ratkaistaan rikos - pahis saa palkkansa, 230 sivua ja homma paketissa. No tämä ei mene niin. Varistyttö harhauttaa, vihjaa, leikkii paljastavansa mutta karkaa taas. Kun lopetin lukemisen, olin kovasti tyytyväinen itseeni: katos vaan, suuri salapoliisi Tiina hoksasi kaikesta huolimatta mikä on homman nimi, ettepäs yllättäneet. Sitten aloitin Unissakulkijan.
Ensimmäiset rivit luettuani tiesin, ettei homma ollutkaan sillä selvä, Varistyttö olikin ollut vasta alkusoitto. Juuri enempää en halua kertoa, koska on parempi olla tietämättä mitään. Jos ensimmäinen kirja ei minua täysin vakuuttanutkaan (mikä saattoi johtua omasta varovaisuudestani), niin tämä toinen sen teki. Lukijaa pyöritetään niin ettei tiedä mikä on ja milloin on ja mitä tapahtuu, missä ja miten. Ai että miten tykkäsin! Varistytön sirpaleisuus vaihtuu Unissakulkijassa täyteläisemmäksi kerronnaksi, tarina rauhoittuu räjähtääkseen taas. Kirjailijakaksikko Erikkson-Sundquist vetelee naruista sellaisella armottomuudella ja taidolla, että on pakko nostaa hattua. Unissakulkijan lopussa jää miettimään minne tämä kaikki on menossa. Ja miten malttaa odottaa lokakuulle sitä viimeistä osaa?
Erikoismaininnan ansaitsee kansitaiteilija, josta en löytänyt mitään tietoa? (Edit: On kuulemma toisen tekijän, Håkan Axlander Sundquistin käsialaa. Kiitos tiedosta, driimit!) Näin Varistytön hahmosta painajaista jo ennen kirjan avaamista, ja lukeminen onnistui vasta kun olin teipannut kannen päälle paperin. Samaa kikkaa on varmaan pakko käyttää Varjojen huoneen kohdalla...
Jos pidät hyvistä dekkareista, epätavallisista tarinoista, siedät rönsyt etkä ole turhan arka, lue.

PS: Rakas lukuhullu siskoni, koitappas ahmaista nämä äkkiä niin päästään vaihtamaan ajatuksia!