#KUTSUMUA

Mä pääsin kuin pääsinkin pakenemaan omia kiusaajiani. Nimenomaan pakenemaan. Kukaan ei ollut mun kohdallani valmis estämään tätä Suomen koulujärjestelmässä vahvana vallitsevaa epäkohtaa, se vain siirrettiin pois silmistä. Pois mielestä. Periaatteena oli "No lapset on lapsia, ei se ole vakavaa". Silti mäkin muistan 8-vuotiaana ajatelleeni, josko maailma olis parempi paikka ilman mua.
Nyt, 10 vuotta myöhemmin, meininki on monen koululaisen kohdalla edelleen sama ja se on ihan uskomatonta. Teknologia ja yhteiskunta kehittyy. Meillä on jopa geenimuunneltua ruokaa ja itse itsensä parkkeeraavia autoja. Kiusaaminen silti on ja pysyy, kuin iilimato. Se imee elämänilon lapsesta/nuoresta toisensa jälkeen.

Kannustetaan omia jälkeläisiämme olemaan kannustavia, ystävällisiä ja luotettavia. Vahvuuttaan voi kartuttaa muutenkin, kuin tulemalla mollatuksi, pahoinpidellyksi ja ulkopuolelle jätetyksi. Ei itse suljeta silmiämme tai paheksuta hiljaa sivusta. Tehdään se muutos yhdessä.