Emilia Karenina

TERASSISUUNNITELMIA


Tulevana kesänä riittää tekemistä pihalla. Takapihan terassi, nurmikko ja istutukset tulisi saada kesän aikana valmiiksi. Monen monta muutakin hommaa on tiedossa, joten loma kuluu luultavasti maalisia käsiä tai multaisia kynnenalusia pestessä. Koska työmäärä on valtava, on perheessämme ollut havaittavissa hieman käynnistymisvaikeuksia. Kuitenkin viime viikolla on jääkaapin oveen ilmestynyt A4-kokoinen To Do -lista! Aurinko on sittenkin herättänyt meidät talven jälkeisestä horroksesta.
Pääsiäisenä sain nauttia ensimmäiset kahvit takapihan terassilla. Siinä istuessa ja tuijotellessa soraista pihaa alkoi päässä raksuttaa ja kohta täytyi uusi terassisuunnitelma piirtää paperille.



Viime kesänä merkkasimme puupalikoihin kellon aikoja mihin kohtaan aurinko paistaa päivän aikana takapihalle. Koska piha on itään päin (saamme siis herätä auringon nousuun, mikä on uskomatonta katseltavaa kello kuuden aikaan maisemaikkunoista - se herääminen ei niinkään ), eli ilta-aurinko ei juurikaan paista takaterassille. Mutta viime kesän merkkien ja kokemusten mukaan, aurinko paistaa illalla talon sivusta, eikä naapureiden talot varjosta nurkkaa juurikaan. Siispä heräsikin idea, jos terassi tulisikin jatkumaan talon sivulle. Alemmassa kuvassa idea selvenee ehkä paremmin. Siis, jos terassi olisikin L-muotoinen näin:


Maisemaikkuinoiden eteen ei tulisi rimoitusta vaan terassi jatkuisi noin 1,5-2 metrin levyisenä olohuoneen ja ruokailutilan edessä, kodinhoitohuoneen eteen rakennettaisiin isompi terassi, jossa olisi sitten tilaa ruokailla ja istuskella. Terassilta pääsisi sivupihalle liuskaa pitkin, jolloin rattaiden kanssa olisi myös mahdollista tulla takaterassille. Takapihalle päin tulisi pari porrasta L:n muotoisesti.


Sisustushulluna näin heti sieluni silmin jotkut ulkovalot roikkumassa tuolla terassin kaiteissa. Myös puulaatikoista rakennetut sohvat voisivat kiertää ruokailutilan reunaa. Tässä ihana idea, jonka bongasin Emilia Olssonin instagram-tilistä. Tässä linkki naisen blogiin.


Semmoisia ajatuksia täällä tänään. Me jatketaan päivää ulkoilun ja grillailun merkeissä. Seuraavana suunnittelulistassa on takapihan istutukset ja etupihan kivetys. Aurinkoista viikonloppua toivotellen!




  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...