Terhi

Kirjahyllyyn upotettu leikkikeittiö


Kun näin Projektila-blogissa kirjahyllyyn tehdyn leikkihellan, tajusin heti että haluan tehdä sellaisen myös! Ja Pinterestistä löytyikin sitten jo vaikka ja mitä sopivilla hakusanoilla! Meillä ei ihan kovin paljoa leikkikeittiöleikkejä harrasteta mutta sen verran kuitenkin että Ikean kattila- ja kauhasetit on pojalle hommattu. Tietenkin olen haaveillut leikkikeittiöstä jotta pääsen itse räpeltään ja onhan se nyt hyvä tarjota virikkeitä. Kuitenkaan en koskaan (ennen tätä) keksinyt että minne sen hellan oikein sijoittaisi. Tuo hylly ei ole varmastikaan kovinkaan montaa kertaa missään kuvissa näkynyt mutta se on siis meidän dvd/konsolipelihylly. Kun jäbä oli vauva, tyhjennettiin alimmat hyllyt ja nostettiin rojut koko hökötyksen päälle. Koskaan ei alimpiin hyllyihin mitään sitten tilalle laitettu, joskus on torkkupeitto saatettu kääriä sinne sohvalta lojumasta. Siinä se siis oli ollut koko ajan silmieni alla: potentiaalinen paikka hellalle!


"Kaakelit" on jäbän vanha tabletti ruokapöydästämme, hella on tehty valkoisesta ja mustasta sisustuskontaktimuovista. Kukkatarrat ovat kaakelitarroja ekasta yhteisestä kodistamme jolloin nuukuuksillani kiinnitin ne sinitarralla jotta hyvät kukat ei jää sinne meidän muuttaessa pois. Järkevää, sillä nyt niille löytyi paikka. Toisen reunan "drunk octopus wants to fight" -naulakot ostettu Tigerista, kattilat ja kapustat tosiaan Ikeasta. Ompelin patalapun ja patakintaan tilkuista, paistetun munan virkkasin ja se onkin toistaiseksi ainut leikkiruoka. Sitä onkin sitten hyvin ahkerasti paisteltu. Onneksi muita konkreettisia leikkiruokia odotellessa voi keitellä monet mielikuvituskalakeitot!





Ja voi morjens mitkä kuvat. Se siitä luonnonvalosta sitten, nähdään taas keväällä. Olen kuitenkin niin innoissani tästä keittiöstä etten malta odottaa vapaapäivään jolloin olisin auringon kanssa yhtä aikaa kotona. Olen just se jonka on pakko saada blogata heti!
  • Love
  • Save
    2 loves
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...