Ilmastomarsseilla yli puoli miljoonaa ihmistä!

Eilen teimme historiaa. Minäkin marssin ja pidin puheen maailman suurimmassa ilmastomielenosoituksessa, johon osallistui yli puoli miljoonaa ihmistä yhteensä 2800 eri tapahtumassa, 160 maassa. Helsingissä meitä oli reilusti yli tuhat.

New Yorkiin, marssin päätapahtumaan, ilmaantui nelinkertaisesti ihmisiä odotuksiin nähden, peräti 400 000! Marssijoiden joukossa oli YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon, New Yorkin pormestari Bill de Blasio, Hollywood-näyttelijöitä sekä ammattiyhdistysliikkeiden, uskontojen, terveysjärjestöjen ja liike-elämän edustajia.

Mielenosoituksissa vaadittiin nopeita päästöleikkauksia, kun huomenna tiistaina valtioiden, liike-elämän ja kansalaisyhteiskunnan johtajat eri puolilta maailmaa kokoontuvat yksipäiväiseen ilmastohuippukokoukseen New Yorkiin.

Photo credit: John Minchillo, Climate Action Network

Katso lisää kuvia esim. täältä.

Tähtäyksessä Pariisin ilmastosopimus 2015

Tiistain kokouksessa ei neuvotella eikä tehdä sopimuksia. Sen sijaan kunkin osallistujan toivotaan julistavan uusia, innostavia päästövähennystoimia oman maansa tai yrityksensä osalta. Tarkoitus on tuoda korkeimman mahdollisen tason piristysruiske YK:n ilmastoneuvotteluille, päämääränä uuden ilmastosopimuksen solmiminen ensi vuoden lopussa Pariisissa. Suomesta tiistain kokoukseen osallistuvat presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Taustalla karut ilmastofaktat

Takana on äärimmäisten sääilmiöiden vuosikymmen. Edessä on lisää kaaosta, lajien massasukupuuttoa, nälänhätää, tappavia helleaaltoja ja mahdollisesti sotia ja konflikteja, jos ilmastopäästöjä ei rajoiteta nopeasti, varoittaa YK:n ilmastotutkimuspaneeli IPCC.

Ilmastonmuutos etenee erityisesti arktisella alueella paljon arvioitua nopeammin. Pohjoisnapaa peittävä merijää hupenee hämmästyttävää tahtia ja Grönlannin mannerjään sulamistahti kuusinkertaistui (!) vuosikymmenessä.

Fossiilisista polttoaineista ei haluta päästää irti

Kansainvälisiä neuvotteluja päästöjen vähentämiseksi on käyty yli neljännesvuosisata. Silti globaalit päästöt jatkavat yhä kasvuaan ja olemme yhä liukumassa kohti katastrofaalista lämpenemistä. Päästövähennystavoitteissa ei toistaiseksi ole näkynyt sellaista vakavuutta, jolla uhkaan pitäisi tarttua. Tämä koskee myös Euroopan unionia.

Suurin osa maailman maista ei ole suostunut kohtaamaan sitä tosiasiaa, että ilmastokaaoksen torjumiseksi fossiilisista polttoaineista, eli öljystä, hiilestä ja kaasusta sekä fossiilisten kaltaisesta turpeesta on käytännössä luovuttava kokonaan. Niinpä päästöjä saatetaan vähennellä vähän siellä ja täällä samaan aikaan, kun hallitukset myöntävät uusia lupia öljynporaukselle, hiilikaivoksille ja -laitoksille ja jatkavat kaupunkien suunnittelua loputtoman öljyn logiikalla. Fossiilisten polttoaineiden käyttöä myös tuetaan julkisin varoin yhä sadoilla miljardeilla dollareilla vuodessa.

Kun poliittiset signaalit ovat mitä ovat, sijoittajatkin luottavat siihen, että fossiilisten polttoaineiden käyttö jatkuu ja on kannattavaa. Niinpä esimerkiksi eläkevarojen tuottoja lasketaan sen varaan, että fossiilisten polttoaineiden käyttö myös jatkuu. Käynnissä on itseään ruokkiva kierre, joka on saatava poikki.

Synkkyyden keskellä toivoa on enemmän kuin ehkä koskaan

Kun katselee maailman päästötilastoja ja pahenevia ilmastouutisia, näyttää tilanne toivottomalta. Mutta tilastojen takana kuplii muutos:

  • Ihmisiä, jotka tajuavat ilmastouhkan, on enemmän kuin koskaan. Heitä on sijoittajissa, liike-elämässä, uskonnollisissa yhteisöissä, kansalaisjärjestöissä ja niin edelleen. He eivät odota, että joku muu jossain toimii, vaan he toimivat itse, luotsaten omien yhteisöjensä päästöjä alas, estäen uusia fossiili-investointeja ja vaikuttaen päätöksentekijöihin.
  • Kiina, maailman suurin saastuttaja, jonka hiilipäästöt kasvoivat painajaismaisesti viime vuosikymmenen, on vuoden aikana ottanut käyttöön rajuja toimia hiilen käytön hillitsemiseksi. Tällä voi olla merkittävä vaikutus maailman päästöihin. Samaan aikaan maa satsaa tuuli- ja aurinkovoimaan huimaa tahtia.
  • Yhdysvalloissa (maailman toiseksi suurin saastuttaja) kivihiilen poltto on laskenut ja uusiutuvien energialähteiden käyttö kasvanut.
  • Uusiutuvat energialähteet haastavat fossiilit. Tuuli- ja aurinkovoiman käyttö on kasvanut ennakoitua nopeammin ja hinnat tulleet alas ratkaisevasti. Tulevina vuosina hintojen laskun arvioidaan jatkuvan. Tämä on tehnyt uusiutuvista energialähteistä jo varsin kilpailukykyisen vaihtoehdon fossiilienergialle ja ydinvoimalle – etenkin, kun myös eri energialähteiden piilokustannukset otetaan huomioon.

Kaiken kaikkiaan, jos lähiaikojen positiivisia trendejä jatketaan ja voimistetaan, maailman päästöjen kasvun taittaminen lähivuosina on nyt mahdollista.

Suunnaksi nollapäästöt ja 100% uusiutuva energia – Tanskan malliin

Päästövähennysten kanssa pipertelyn ja ihmeiden odottelun on loputtava. Suomi tai Eurooppa ei hyödy pätkääkään siitä, että odotellaan, kunnes todella alkaa tapahtua, vaan kaiken energiasuunnittelun on lähdettävä siitä, että fossiilisista polttoaineista luovutaan mahdollisimman nopeasti keinoilla, jotka eivät aiheuta uusia ongelmia.

Levottomassa maailmassa jäykän, harvojen hallussa olevan, vaarallista ydinjätettä tuottavan ydinvoiman rakentaminen on huono idea, kun parempia vaihtoehtojakin on tarjolla.

Modernit energiajärjestelmät ovat ketteriä, älykkäitä, lähes saasteettomia, energiaa säästäviä ja osin käyttäjien itsensä hallinnoimia. Suuntaa näyttää esimerkiksi Tanska, joka aikoo tuottaa kaiken sähkönsä ja lämpönsä uusiutuvalla energialla jo vuonna 2035. Myös liikenteessä luovutaan fossiilisissa polttoaineista täysin vuoteen 2050 mennessä. Kolme neljäsosaa tuulivoimaloista on kansalaisten itsensä omistamia. Tässä on malli, josta Suomenkin kannattaisi ottaa mallia.

Moni ydinvoiman kannattaja puhuu ydinvoimasta ylimenokauden ratkaisuna. Sellaiseksi se on kuitenkin äärimmäisen huono. Olisihan esimerkiksi Fennovoima sadan vuoden projekti, minkä päälle jätteet pitäisi pystyä eristämään elollisesta luonnosta sadoiksi tuhansiksi vuosiksi.

Siirtymäkausia ei enää tarvita. Uusiutuvat energiat kehittyi jo. Suomi vaan ei meinaa pysyä kehityksen kelkassa. Kansainvälisessä E&Y:n uusiutuvan energian investointiympäristöjen vertailussa Suomi keikkuu häntäpäässä.

Kaisa Kosonen

  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...