Ruumis 19

(Tällä kertaa piti lainata kuva Kariston facebookista, koska palautin jo kirjan että joku muu pääsee sen lukemaan.)
Tämä kirja on täysosuma.

Ensinnäkin: nauroin lämpimästi jo ensimmäisen sivun kääntämisen jälkeen kohdassa jossa kuvailtiin auto-onnettomuutta. Bravo!
Toiseksi: Päähenkilö on aivan ihanan symppis. Hänestä kiinnostuu aidosti ja hänen puolestaan joutuu jännittämään. Älykkäällä Patrickilla kun on se aspergerin oireyhtymä niin kaikenlaista hankaluutta on tietenkin edessä rationaalisen ajattelun mennessä ristiin sen kanssa, miten ihmiset normaalisti asioita hoitavat. Murhiakin tapahtuu niin että niistä ei haluta edes tietää!
Kolmanneksi: Kaikki muutkin henkilöt. Aivan jokaisesta tulee joku. Kukaan ei tunnu tarpeettomalta ja kaikista muodostuu lukijalle mielipide. Patrickin äiti, opiskelukaverit, kämppikset, koomaosaston sairaanhoitajat, heillä kaikilla on oma tarinansa, mutta kokonaisuus pysyy kuitenkin napakasti kasassa. Bauer itse muuten sivuillaan sanoo osuvasti näin: I write crime, but really I just write people.
Neljänneksi: Tarina! Koska tarina on kuitenkin se, mikä kirjan tekee. Olen kiitellyt tätä kaikkien kolmen aiemmankin Bauerin luettuani: tämä nainen osaa kertoa. Patrickin isä on kuollut auton yliajamana vuosia aiemmin, ja nyt nuori mies lähtee opiskelemaan anatomiaa ymmärtääkseen kuolemisen. Dissektiosalin pöydällä lepäävä ruumis numero 19 kuitenkin aiheuttaa vain lisää kysymyksiä. .... Ja sen enempää en haluakaan juonesta kertoa.
Viidenneksi: En muuttaisi tästä mitän. Ihan totta, mulla ei ole yhtään moitteen sanaa. Ruumis 19 on yksinkertaisesti täysosuma lajissaan, ja jätti kaipaamaan lisää. Kirjana, sarjana, elokuvana, ihan missä muodossa tahansa. Minä luen ja katson ja fanitan.

Kääntäkääpääs se seuraava Baueri pikapikaa!