Ei tässä mitään ihmeempää

Kiitos teille kaikille ihanille ihanista tsemppaavista ja rohkaisevista kommenteista eiliseen postaukseen. Niistä tuli oikeasti mulle todella hyvä mieli, koska jännitin kovasti koko postauksen julkaisemista. Se, että olen myöntänyt viimein itselleni tämän ongelmani on pientä verrattuna siihen, että kerron siitä teille kaikille tuhansille ihmisille.

Haluan kirjoittaa vielä parista asiasta, koska ne vaivaavat, häiritsevät ja harmittavat mua.
Eräs lukija linkkasi erään keskustelun netissä, jossa puitiin riippuvuuttani lääkkeisiin. Siellä epäiltiin muun muassa, että juoksen eri lääkäreillä hakemassa lääkkeitä.
Mulla on ollut hyvin pitkään sama psykiatri, joka on määrännyt kaikki lääkkeet, joita olen joutunut ottamaan.
En todellakaan vedä imovanea ja stellaa samaan aikaan, vaan tarkoituksena on syödä jompaa kumpaa jaksoittain. Kun toisesta loppuu teho, niin siirryn toiseen. Niitä kahta lääkettä ei missään nimessä saa syödä samaan aikaan, ja olen hyvin tietoinen siitä.

Sitten joku epäili, että väärentäisin reseptejä. Mitä ihmettä? Mikä teitä vaivaa? Mulla ei ole mitään helkkarin hajua, miten niitä väärennetään, eikä musta ikinä olisi tekemään sellaista rikosta. Kaikki reseptini ovat e-reseptejä, ja jotta pääsisin niitä itselleni kirjoittamaan, pitäisi mun päästä lääkärini tietokoneelle käsiksi ja mitä mä sitten tekisin? Osaisinko mä käyttää sitä järjestelmää?

Ja sitten siihen lääkeaiheeseen.
Luuletteko, että mulle on heti alkuun määrätty noin vahvat lääkkeet?
Ensimmäiseksi kokeilin melatoniinia. Ei auttanut. Sitten sain 25 mg ketipinoria, ja se auttoi jonkin aikaa.
Sitten mukaan tuli nukahtamislääkkeet.
Ja kun niistäkään ei ollut apua, niin ahdistuin, valvoin pahimmillaan neljä vuorokautta putkeen, ja olin psykoosin partaalla. Sain rauhoittavia. Enkä tietenkään syönyt xanoria ja opamoxia samaan aikaan, vaan taas niin, että kun toisesta loppui teho, niin siirryin toiseen. Välillä pidin parin viikon taukoja bentsoista, jotta ne taas tehoaisivat.

"Siinä vaiheessa kun lääkkeitä menee tollainen määrä, jota YKSIKÄÄN lääkäri ei määrää yhdelle potilaalle (osittain siksi että jotkut noista yhdessä nollaa toisensa), eli Laura on "lääkäri-shoppaillut", haetaan reseptejä useammalta yksityiseltä,"

Olen huomenna 15-20 aikaan kotona, ja voin näyttää kaikki lääkkeeni, että ne on saman lääkärin kirjoittamia.

Sitten joku ihmetteli, että miksen ole kokeillut vaihtoehtoishoitoja.
Tämä kommentti ärsytti mua suunnattomasti.
Mä olen käynyt homeopaatilla, akupunktiossa (viimeksi eilen akupunktiossa) ja psykologilla kolme vuotta. Mä olen yrittänyt kaikkia luontaishoitoja, mutta mistään ei tunnu olevan apua. Ei edes lääkkeistä.

Joku myös ehdotti mirtatsapiiniä. En saanut sillä minuuttiakaan unta, mutta ruokahalu lisääntyi sen verran, että sain viisi kiloa lisää painoa.

Ja sitten joku kirjoitti, että olen maininnut pitäväni nukkumisesta. Kyllä, viisi vuotta sitten sain paremmin unta. Etenkin päivisin ja siksi nautin siitä, koska yöt valvoin.
Päiväkodissa nautin päiväunista, koska olin yöllä valvonut,

Joku myös ihmetteli, että miten voin järjestää blogimiittiä, jos olen katkaisuhoidossa. Olen avohoidossa. Käyn joka viikko a-klinkalla ja koko ajan pikkuhiljaa lääkkeitä lasketaan alas.
Mutta se ei todellakaan ole mikään parin viikon keissi. Siinä voi mennä jopa vuosi.
Jos lopettaisin lääkkeet seinään, saattaisin kuolla.
Jos menisin kahdeksi viikoksi katkaisuun osastolle, niin mitä se auttaisi? Ei tätä ongelmaa ratkota viikossa. Harmittaa, miten naiiveja käsityksiä joillakin on lääkkeiden alaslaskemisesta.

Jouluaattoni meni Auroran sairaalassa. Olin mennyt nukkumattomuuteni takia psykoosiin.
Äiti heräsi yöllä kolmen aikaan ja tuli tarkastamaan, että nukunko. Istuin sängylläni ja tuijotin tyhjin katsein suoraan seinään.

Joku myös kirjoitti, että haen sääliä tällä. Miksi tarvitsisin sääliä keneltäkään?
Halusin kertoa asiasta siksi, koska tiedän teidän lukijoiden huomanneen muutoksen siitä elämäniloisesta ja inspiroivasta Laurasta, jota joskus vielä olin. Ja ehkä siksi halusin kirjoittaa, että sain suunnattoman taakan harteiltani.

Se anonyymi tai vauvapalstalla kirjoitteleva nolife se heittäköön ensimmäisen kiven, jos ei ole tehnyt syntiä.

En ymmärrä tällaista ilkeää haukkumista sellaista ihmistä kohtaan, jolla on oikeasti vaikeaa.
Mulla on vain yksi hyvä ystävä, ja muuten olen todella yksinäinen. Painin näiden ongelmieni kanssa joka päivä yksin. Elän päivän kerrallaan ja yritän selviytyä normaalista arjesta.
Tuntuu, etten edes voi enää löytää aitoja ystäviä tämän blogin takia.
Heti, kun aletaan kaverata enemmän, niin nämä niin sanotut ystävät alkavat pyytää palveluksia liitttyen omiin blogeihin tai mihin tahansa. Mä en koskaan tekisi niin, en edes kehtaisi. Jotenkin musta tuntuu, että hyvin monet ihmiset ovat itsekkäitä ja ajattelevat vain itseään.

Ei mulla muuta. Mukavaa viikonloppua kaikille.