Mekkotehdas aikuisille
Huu, se on vihdoin täällä! Olen odottanut aikuisten Mekkotehtaan ilmestymistä kuukausia. Ensin päätin, että toivon tätä äitienpäivä- tai synttärilahjaksi. Sitten totesin, että vähemmällä ja nopeammin pääsee, jos tilaa suosiolla itse :D.
Paketista kuoriutui ihana mintunvihreäselkäinen kirja, nättinä kuin karamelli. Jotkut valveutuneet yksilöt ehkä tietävät, että tämä opus on sarjassaan toinen – ensimmäinen Mekkotehdas oli täynnään ihania, iloisia lastenmekkoja. Lasten kirjassa päällimmäisenä teemana oli värikkyys ja vanhojen, vähän kuluneidenkin kankaiden uusiokäyttö. Kirja oli täynnään kesää ja väriä, ja ihania iloisia lapsia. Aikuisten kirjassa on myös ihana kesä ja upeita kuvia, mutta kankaat ovat rahtusen asiallisempia ja muutenkin meininki on vähän hillitympää. Aluksi ehkä vähän petyin, mutta todennäköisesti tämä tyyli puree keskivertonaiseen paremmin kuin aivan päätön peppipitkätossumeininki :D.
Näistä tykkäsin:
Ei välttämättä yllätä, että pidin eniten kirjan yksinkertaisista ja suoralinjaisista malleista. Aino-mekko on kaikessa A-linjaisessa simppeliydessään kaunis ja helposti muokattava malli. Tähän voi helposti lisätä nappilistan eteen tai taakse, sekä kauluksen ja taskuja oman mielen mukaan. Tai sitten voi antaa kankaalle pääosan ja tehdä alkuperäisen mallin mukaan. Tässä mekossa on myös vuori – mistä en itse ajatuksena pidä, hyh – mutta se on helppo jättää pois. Takana on piilovetoketju.
Inger-mekko näyttää ihanan pikkukukkakankaan ansiosta oikealta jokatytön festarimekolta. Tykkään tästä tosi paljon ja olen jo aloittanut ompelemaankin. En tee tätä kuitenkaan ihan yks yhteen mallin kanssa, vaan muokkauksia on luvassa. Näette sitten. Mekon voi tehdä joko puuvillasta tai joustavasta materiaalista, jolloin vetoketjun voi jättää takaa pois. Yläosa vaikuttaa samalta kuin Aino-mekossa.
Ihan kommelluksitta ompelu ei toistaiseksi ole sujunut. Luulin nimittäin, että hihanpyöriöillä on poimutus (koska kaavassa lukee niin!) ja ihmettelin, miksi sitä ei kuvista yhtään huomaa. Rypytysvaraa oli tosi vähän ja hakkimerkit hassussa kohdassa… en jaksanut ihmetellä, koska etukappaleen hakit eivät myöskään kohdanneet syystä tai toisesta (vika minussa, epäilemättä). Yhtä turausta ja monta sadattelua myöhemmin tajuntaan upposi, että hihassa ei olekaan poimutusta niin kuin kaavassa luki, vaan siinä on se hihan istututusta avustava ommel, mikä nyt onkaan nimeltään, argh… mutta termit kuntoon! Hihapyöriön poimuttaminen ja hihan istuttaminen ovat mun mielestä kaksi täysin eri asiaa, eikä niistä voi puhua samoja termejä käyttäen, tai muuten pieniaivoinen meikäkarhu menee vallan sekaisin. Nih :D.
(Ai miten niin pitäisi lukea ompeluohjeet ensin? Tekeekö joku niin?)
Ruut-mekossa on kuminauharypytys vyötäröllä ja kiva kirjekuoripääntie. Olkapäällä on koristeena pieni solmittava kaitale. Kuminauhan voi jättää vyötäröltä helposti pois. Itse korvaisin kumpparin irrallisella vyöllä, mutta mä olenkin vyötärösaumavammainen. Valmiit tai kiinteät saumat ovat aina väärässä kohtaa, ja varsinkin selkäpuoli pussittaa itselläni herkästi. Tässä mekossa aavistuksen kiusaa tuo rinnan päällä oleva rypytys, mutta sitä vaikuttaisi olevan sen verran vähän, että se näyttää kivalta. Olen henkisesti allerginen tissirypytyksillekin :D. Näyttää siltä, että tämä malli toimisi myös lyhyenä toppina?
Vilma-mekko on ehkä vähän toisintoa edellisistä, mutta erona on se, että tämä on tehty trikoosta. Mekossa on kivat trumpetihtavat hihat ja empireleikkaus rinnan alla. Empirelinja – erityisesti rypytettynä – kuuluu jälleen kerran itselläni siihen “suhtaudutaan varauksella” -kategoriaan, mutta kuvassa näyttää oikein kivalta tämäkin.
Kivoja mekkoja oli vielä muutama, mutta tässäpä nämä välittömimmät lempparit.
Jotain miinuksia:
Jotkut malleista vaikuttivat vähän raskausmekkomaisilta. En pitänyt väljistä mekoista, joissa tissirypyt oli asennettu rinnan päälle, mutta nämä ovat makuasioita. Joillekin vartalotyypeille kyseinen yksityiskohta sopii, joistakin se tekee tynnyrin. Jos empireleikkaus ja rinnanpäällysrypyt ovat sun juttu, niin tästä kirjasta niitäkin löytyy.
Vaatteiden mitoituksesta en osaa vielä sanoa, sillä oma mekkoni on vielä kesken. Netin puskaradio kertoo mitoituksen olevan väljää, mutta sehän on aina liian väljää, jos joltain kysytään. Oikeasti. Suorastaan ihmettelen tämän kansakunnan ompeleviston (on se sana) hinkua pukeutua joustamattomasta puuvillasta tehtyyn makkarankuoreen :D.
Pieni väljyysvara antaa paljon enemmän sovitusmahdollisuuksia istuvuuden suhteen kuin kittana nakinkuori, ja ensin kannattaakin aina ommella jonkinlainen kokeilukappale, jonka avulla ongelmakohdat saadaan esiin. (Itse käytän tähän ekaan mekkoon 1,50€ maksaneen kirpparilöytökankaan ja teen mahdolliset fiksaukset sitten seuraavaan mekkoon.) Ylimääräiset väljyydet saa pois, mutta puuttuvaa on mahdoton lisätä. Tietysti jos malli on jo kuvankin perusteella puolijoukkueteltta, ei liiasta tilasta parane valittaa. Väljyysvara on yleisesti ottaen ystävä, ainakin kotiompelukaavassa!
Lyhyesti kiteytettynä sanoisin, että tämä on hyvä kirja aloitteleville ompelijoille, koska mallit ovat pääosin helppoja. Edistyneempi ompelija ei ehkä pääse pätemään kinkkisillä teknisillä ratkaisuilla, mutta eihän mekkokaavoja ole koskaan liikaa? Nämä ovat hyviä pohjia omille muokkauksille, monestakin mekosta saa myös tunikan/paidan ihan vain helmaa lyhentämällä. Suosittelen lämpimästi pientä pyrähdystä kirjakauppaan ja katsastamaan loput mallit itse. Kirjasta löytyy mekkoja kaikille vartalotyypeille ja siinä on aika tyhjentävästi selostettu myös erilaisia ompelun työtapoja niille, jotka eivät ole paljoa ommelleet. Ja Krista Keltasen valokuvat ovat upeita!
Lyhyesti:
– Kaavoja on 10 naisille (koot 34-46) ja 1 tytöille (koot 98/104-134/140)
– Sisältää myös ompelukaavat ja ohjeet kahteen laukkuun ja meikkipussiin, sekä neuleohjeen pitkiin, melko yksinkertaisiin ranteenlämmittimiin ja kangashuiviin, jossa kiva tupsureuna
– Mukana muutama Teresa Välimäen kesäinen ruokaresepti
*********
Kannattaa tutustua myös Mekkotehtailijoiden omaan blogiin, josta löytyy lisäkuvia kirjasta ja muuta kivaa. Myös kirjan valokuvaajalla Krista Keltasella on oma kaunis valokuvabloginsa, jossa vierailua suosittelen lämpimästi.
