Riikka Timonen - Hunajaista

ASUNTOMESSUT VANTAALLA 2015 – HÄIKÄISEVÄ VIVOLA

Asuntomessut 2015 aukeaa yleisölle huomenna Vantaan Kivistössä. Tuo kasvava asuinalue kohoaa uuden kehäradan varteen, ja kerrostalopainotteinen alue houkuttelee mahtavilla kulkuyhteyksillään asumaan.

Kävin tänään tutustumassa pressipäivän tiimoilta näytteillä oleviin kohteisiin. Tänä vuonna messut eivät olleet ökytalotykitystä, vaan itseasiassa messualue sisältää maltillisen kokoisia omakotitaloja ympyräkaavassa sekä ihan tavallisille perheille suunnattuja kerrostaloasuntoja kaikissa kokoluokissa.

Aion tehdä teille messuista juttua useammassa osassa, sillä kameraan tarttui yli tuhat kuvaa Eiköhän näillä pärjätä tovi. Mutta mikä sieltä jäi mieleen päällimmäisenä…

Kaksi asuntoa kolahti minuun, näistä toinen on kohde numero 19, Vivola. Tuo Ulla Koskisen eli entisen Dekon päätoimittajan sekä Eeva Takkusen yhteistyössä sisustustama vaalea ja harmoninen koti häikäisi. Materiaalivalinnat taattua laatua ja sisustusbloggaajille varmasti oikein mieluisia. Puhukoot kuvat puolestaan, mutta paljon oli Artekia, Vitraa, Woodnotesia sekä Luonan tuotteita.

Talo itsessään vakuutti minut myös rakennustekniikaltaan, vaikka suoraan sanottuna en ole niin kiinnostunut taloista…vaan juurikin haen sisustusinspiraatiota. Valmiista massiivipuumoduleista rakennettu talo vaikutti laadukkaalle ja tietysti tuo puutalon tuoksu on aivan ihana. Vaaleat seinäpinnat kuultavat juuri tarpeeksi puun omia sävyjä, jotta lopputulos on luonnollinen. Suuret ikkunat ja ikkunasyvennykset kruunaavat asunnon. Valo kulkee ympäri asuntoa pitkin päivää.

Tässä siis ensimmäinen menovinkki asuntomessuille, huomenna lisää taas. Olisi ihanaa päästä itse sisustamaan messutaloa!

  • Love
  • Save
    2 loves 1 save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...