Omenainen murupiirakka

Tämä resepti on kaveripiirissäni kerännyt suosiota paitsi makunsa myös muunneltavuutensa ansiosta. Välillä koolla on ollut yhdistelmä erilaisia ruokarajoitteita, joiden vuoksi tarjoilu on täytynyt sovittaa gluteenittomaksi, munattomaksi ja maidottomaksi. Pelastajana on toiminut kerta toisensa jälkeen tämä omenapiirakka, jonka täytteessä voi käyttää myös esimerkiksi raparperia tai marjoja. Alkuperäinen resepti on kuulemma Kotikokki-palvelusta nimellä kaikkien kehuma omenapiirakka. Nytpä liityn siis kehujien joukkoon!

Omenapiirakka

Pohja:
200 g voita (tai maidotonta margariinia)
1 ½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja (tai gluteenitonta jauhoseosta)
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
¾ dl kevytmaitoa (tai kaura/riisimaitoa)
1 muna (tai 1 prk vauvojen hedelmäsosetta)

Täyte:
4 omenaa
kanelia

Tarjoiluun:
vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä


Sulata voi. Sekoita voisulaan sokeri ja jauhot. Erota taikinasta reilu desilitra pinnalle ripoteltavaksi kuorrutteeksi. Sekoita lopun taikinan joukkoon leivinjauhe, vaniljasokeri, maito ja muna. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija 24 cm). Taikina on löysää, joten sitä ei ole tarkoitus nostaa reunoille.

Kuori omenat ja poista omenankodat. Leikkaa omenat viipaleiksi. Asettele viipaleet pohjataikinan päälle. Ripottele pinnalle kanelia ja muruseos.

Paista 200 asteessa 30 minuuttia. Allergiaversiossa pohjan kypsyminen saattaa viedä pidempään, jopa 45 minuuttia.

The post Omenainen murupiirakka appeared first on Kinuskikissa.

  • Love
  • Save
    29 loves 56 saves
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...