Pihkala

blogit.meillakotona.fi/pihkala · Oct 15, 2014

KURKKAUS KODINHOITONURKKAAN



En taidakaan olla kuvaillut meidän kodinhoitonurkkausta blogissa aiemmin, tässäpä se on kaikessa kompaktiudessaan. Kuten vanhoissa taloissa on valitettavan yleistä, ei meidänkään taloa oltu siunattu erillisellä kodinhoitohuoneella. Neliöt eivät myöskään antaneet periksi sellaisen rakentamiselle. Kylppärikin on kokoluokkaa pieni, emmekä halunneet pesukonetta sinne ahtauttamaan jo entuudestaan pientä tilaa. Toiminnot piti siis järjestää jonnekin muualle.
Rakensimme pienen kodinhoitonurkkauksen yläkerran portaiden alle, jonne jäi sopivasti vähän ylimääräistä hukkatilaa. Pesukoneen ja pyykkikaapin päälle mahtui pieni työtaso, jonka vieressä on korkea siivouskaappi. Näin pyykinpesu- ja siivousvälineet ovat keskitetysti yhdessä paikassa.

Kiinnittelimme vastikään nurkkaukseen muutaman vanerihyllyn järjestyksen pitoa helpottamaan. Näteimmät siivoustarvikkeet ja päivittäin tarvittavat jutut saavat olla hyllyillä esillä, se varsinainen kaaos piiloutuu viereiseen kaappiin. Mies taituroi vanerihyllyt kiinni ilman näkyviä kiinnikkeitä ja viisti päät vinoon porraskoteloon sopivaksi, näin lopputuloksesta tuli kevyt ja ilmava. Tällä hetkellä vaneria ei ole käsitelty, mutta kellastumisen ja puhtaanapidon vuoksi jonkinlainen käsittely olisi ihan suotavaa. Ajattelin käyttää puuhaan väritöntä puuvahaa, jotta lopputuloksesta tulisi himmeä ja mahdollisimman luonnollinen.
Turkulaisille vielä pieni vinkki hyllyihin liittyen: Orikedon Levy-Jaatista saa kaikenlaisia vaneri- ja laminaattilevyjä edullisesti suoraan varastosta, ja levyt sahataan paikan päällä tarvittaessa valmiiseen mittaankin. Näillekään hyllyille ei tullut hintaa kuin reilun kympin verran, oikein edullista sisustamista siis.

Kodinhoidosta puheen ollen, yhdeksi lempisiivousvälineekseni on noussut tämä Philipsin SteamCleaner Multi -höyrylaite*, joka on hyvä apuri niin keittiössä kuin kylppärin puolellakin. Höyrylaitteen suipolla päällä saa näppärästi putsattua hankalat kolot ja vaikkapa laattasaumat, leveämpi mikrokuituliinapeitteinen pää puhdistaa taas tehokkaasti suuremmat pinnat, kuten tasot tai laatat. Mitään kemikaaleja ei tarvita, höyry tappaa 99,9 % bakteereista ja jättää jälkeensä varmasti puhdasta pintaa. Näppärää ja nopeaa!

Tässä vielä näkymää eteisestä keittiöön päin. Korkean kaapin vieressä onkin jo integroitu jääkaappi-pakastin, ja sitten ollaankin jo keittiön puolella. Kylppärin ovi on kuvan oikealla puolella, tämä kodinhoitonurkka sijaitsee siis itse asiassa kylppärin ja portaiden muodostaman pienen käytävän varrella.
Meidän kahden hengen talouden pyykkihuolto on toiminut ihan mainiosti näin pienessäkin tilassa, mutta kyllä silti välillä kaipaisin kunnon kodaria, jonne saisi pyykit ja muut romppeet pois silmistä. Myös linkoava pesukone olisi välillä kiva saada vaimennettua oven taakse, avoimessa alakerrassa ääni kun kaikaa ihan kaikkialle. Näillä kuitenkin mennään, vanhassa talossa elellään ja se meinaa kompromisseja muutamissa asioissa. Nyt tavaroilla on sentään omat paikkansa ja tarpeeton hukkatila on valjastettu hyödylliseen ja toimivaan käyttöön, se riittää ihan mainiosti tällä haavaa.
Our Very Tiny utility corner.
View original
  • Love
  • Save
    Forgot Password?
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...