Demijumalatar

Viime keväänä erosin miehestäni, jonka kanssa olen ollut yhdessä melkein 13 vuotta. Ehkä minun pitäisi sanoa, että kesä on ollut vaikea, mutta ei se ole ollut. Vaikeinta oli vuosi ennen eroa. Nyt olen lähinnä ollut todella onnellinen ja helpottunut. Tottakai olen myös surullinen, mutta olen selvinnyt siitä yllättävän hyvin. Eroon ei liittynyt isoa draamaa ja olemme vieläkin toisillemme tärkeimmät tuet tässä maailmassa ja viestittelemmekin päivittäin. Näkisimmekin varmasti ainakin joka viikko, ellei ex-mieheni (kamalaa kirjoittaa noin!) olisi tällä hetkellä toisessa maassa töissä.

En ole hirveästi avautunut parisuhteestani täällä blogissa, enkä tee sitä nytkään. Tämän postauksen aihe ei olekaan parisuhteeni vaan seksuaalisuus. Hauskaa! Luvassa ei kuitenkaan ole paljastuksia Rukin seksielämästä, mitä syvimmin pahoittelen. Enemmänkin pohdin seksuaali-identiteettiä. Kerron postauksen loppupuolella, miksi yhdistin erostani ilmoittamisen tähän postaukseen.

Postauksen kuvat ovat kesän roadtripiltä siskojeni kanssa <3 Kuvat ovat joko minun tai Herneenverson @ruttoinen) ottamia. Niillä joko on tai ei ole yhteyttä postauksen varsinaiseen aiheeseen.
Olen jo hetken aikaa tiennyt olevani demiseksuaali. Aikaisemmin luulin olevani vain outo, mutta onneksi minunlaiselleni friikkiydellekin on nykyään oma sanansa. Se helpottaa paljon itsetutkiskelua (ei, vieläkään ei puhuta mistään fyysisestä, sori kaikki perverssit). Silloin kun olin nuori, oli vain heteroja ja homoja ja ehkä biseksuaaleja, joku oli ehkä kuullut joskus aseksuaaleista. Olen kuullut termin (demiseksuaalisuus) vasta muutama vuosi sitten pikkusiskoiltani, jotka ovat näissä asioissa huomattavasti valveutuneempia kuin minä. Hiukan asiaa hiukan tutkittuani lamppu syttyi päässäni: tämähän minua on aina vaivannut, kun olen keskustellut seksistä tai romantiikasta ystävieni kanssa.

Demiseksuaalisuus tarkoittaa siis lyhyesti sanottuna sitä, että minua ei seksuaalisesti tai romanttisesti kiinnosta ihmiset, joita en tunne. Tämän määritelmän kuultuaan kaikki sanovat, että toihan koskee kaikkia ihmisiä (tai pahempaa, naisia). Silti he voivat nähdä ihmiset viehättävänä ja päättää esimerkiksi, ketä ihmistä jossakin seurassa lähestyvät siinä mielessä, että tunnustelisivat, olisiko tästä tyypistä seurusteluun tai seksiin. Minua ei kiinnosta. Olen täysin välinpitämätön seksiä tai romantiikkaa ajatellen enkä aktiivisesti etsi ihmisiä, joiden kanssa näitä voisin harjoittaa. Ne kiinnostavat minua ainoastaan siinä tapauksessa, jos joku, jonka tunnen, herättää kiinnostukseni. Sitten olen kyllä hirveän romanttinen ja seksuaalinen.

Otetaan esimerkiksi tilanne elävästä elämästä. Olin viime vuonna Münchenissä kaverini kanssa. Istuimme junassa ja nautimme siitä etuoikeudesta, että olimme ainoita suomea puhuvia vaunussa. Keskustelimme muista ihmisistä ja jotenkin päädyimme hyvännäköisiin miehiin.

Tottakai pystyin vastaamaan kysymykseen, kuka on miehistä perinteisen kauneuskäsityksen mukaisesti komein. Kun kaverini kysyi, kuka minun mielestäni on komein, en osannut vastata. Tämä on aina ollut minulle hankala keskustelunaihe ja minusta aina tuntuu, että en ymmärrä muita eivätkä he minua. En osannut heti sanoa. Tutkin miehiä ja keksin lopulta, että kaksi miestä, jotka olivat pukeutuneet perinteiseen Oktoberfest-asuun eli polvinahkahousuihen, olivat minusta vetoavimman näköiset. Ihan vaan siksi, että asu viesti heidän persoonastaan jotakin: heillä on huumorintajua, he eivät ota itseään liian vakavasti eivätkä välitä muiden mielipiteistä. En silti tietenkään tuntenut seksuaalista vetovoimaa heitä kohtaan, mutta ainakin osasin sanoa, kuka erottuu edes murto-osan verran muusta porukasta.

En tiedä, onko tämänkaltainen tilanne tuttu kaikille kaltaisilleni, mutta se kuvaa minun ajatusmaailmaani hyvin ja mielestäni on yhteydessä demiseksuaalisuuteeni.

Haluan kirjoittaa tästä muutamasta syystä. Ensinnäkin siksi, että joku teistä lukijoista saattaa tunnistaa itsensä termistä ja kokea saman valaistuksen kuin minä. Toiseksi siksi, että haluan myös muiden ihmisten tietävän tällaisen olemassaolosta ja ehkä ymmärtävän taas hiukan paremmin maailmaa ja muita. Esimerkiksi yritin selittää tätä yhdelle ystävälleni, joka on tosi fiksu. Hän aluksi luuli, että kyse on vain siitä, että eron jälkeen seksuaali- ja rakkausviettini on maissa. Hän sanoi, että minun pitäisi vaan mennä ja kokeilla. (Tässä vaiheessa sanon, että tiedän sinun lukevan blogia, ja oot rakas eikä tarkoitus ole dissaa sua, vaan purkaa omia ajatuksia aiheesta <3). Aikaisemmin olisin ehkä ajatellut, että hän puhuu totta. Nyt kun olen selvillä tästä asiasta, ymmärrän, että se olisi yhtä väärin kuin yrittäisi sanoa lesbonaiselle, että kokeilepas miehiä, kyllä se sitten siitä kun uskallat vaan. Tai heteromiehelle, että uskalla vaan panna miehiä.

Kolmas syy on se, että haluan purkaa omia ajatuksiani. Kuten sanoin, minusta on aina välillä tuntunut oudolta ja vähän ulkopuoliselta. Olen usein ajatellut, että olen jotenkin viallinen. Koska yhteiskunta on niin seksikeskeinen, olen välillä ajatellut, että monissa porukoissa olen aina vaan se ylimääräinen tyyppi. Minun kanssani on hauska jutella ja vielä hauskempi väitellä, mutta enempää minuun ei kannata satsata, koska en ole siinä mielessä "tarjolla". Parhaat keskustelukaverit ovat olleet varattuja ihmisiä, jotka ovat liikkeellä samoilla aatteilla kuin minäkin. Aiemmin tämä ei ole sinänsä haitannut, koska olen ollut vakaassa parisuhteessa, mutta nyt olen tajunnut, että en ikinä tutustu sinkkuihmisiin ja näin ollen minun on mahdotonta edes ajatella koskaan löytäväni uutta puolisoa tai perustavani perhettä.

Aluksi olin aika järkyttynyt tästä ajatuksesta, sillä tosiaan, minunlaiselleni parisuhdemarkkinat ovat aika toivottomat. Nyt hiukan aikaa yksin asuttuani - ja sitä rakastettuani naurettavan paljon - olen kuitenkin tajunnut, mikä valttikortti minulle onkaan elämässä suotu. Hyvä minä, löydän aina pilven kultareunat! Voin katsoa kaikkia suhdemarkkinoita ulkopuolelta, eikä minun tarvitse tuhlata aikaani niihin. Kun ymmärsin oman seksuaalisuuteni ja sen, että en oikeastaan edes halua osallistua parinmuodostusrituaaleihin, mieleni vapautui. En enää ollut outo ulkopuolelle jäänyt, vaan ymmärsin, että jättäydyn itse ulos. En jää mistään paitsi, sillä en halua sitä, mitä on tarjolla. Siinä on ero.

Syytän tietenkin tästäkin yhteiskuntaa ja mediaa, joka painottaa joka puolella, miten parinmuodostus on elämän tärkein asia. Itse nautin tällä hetkellä kaikista muista asioista, joita elämällä on tarjolla. Tämä ei silti tarkoita, ettenkö jossain vaiheessa ryhtyisi uudelleen parisuhteeseen. Uskon, että se on epätodennäköistä mutta kai ihan mahdollista. Pidän aika harvoista ihmisistä niin paljon, että haluaisin heidät isoksi osaksi elämääni - olen elämäni aikana ihastunut pari kertaa. Kun ottaa huomioon tämän ja lisäksi demiseksuaalisuuden mukanaan tuomat erityishaasteet, ovat mahdollisuudet aika pienet. Kun tähän vielä lisää sen, että tämän armollisesti valitun miehen pitäisi myös pitää minusta, arvioisin, että taidan elää elämäni hulluna mäyräkoiranaisena. Kaikista hulluinta on, että se on minusta aika kiva tulevaisuus!

No niin, siinä oli varmaan henkilökohtaisin avautumiseni täällä blogissa ikinä. Vähän vieläkin mietityttää, että kannattaako tätä postata, mutta toisaalta, mitäpä haittaa tästä olisi? Eipä tässä mitään salaista tai hirveän noloa tullut edes esille. Ehkä vain väistelen omasta seksuaalisuudestani puhumista, koska se on aina ollut asia, jossa olen ollut vähän outo.

ps. Luulen, että tämä on myös syy siihen, miksi minusta ei tunnu oikein ikinä erityisen seksikkäältä - en katso muita siten, joten minulla kesti pitkään tajuta, että muut voivat silti katsoa minua siten. Tämän takia olen juoksennellut vaikka missä alasti ja flirttailen (tai juttelen vitsikkäästi, mikä tulkitaan flirtiksi) ihan estottomasti kaikille :D